Maailman kauneimmasta tytöstä kasvoi upea kaunotar – tältä Thylane näyttää nykyään
Thylane Blondeau julistettiin vuosia sitten ”maailman kauneimmaksi tytöksi”, jonka jälkeen hänen Instagram-tililleen on kertynyt tähän päivään mennessä yli 3 miljoonaa seuraajaa.
Tänä päivänä Thylane on onnistunut kääntämään suuret seuraajamäärät liiketoiminnaksi, sillä hän on perustanut muun muassa oman vaatemerkin, joka tunnetaan nimellä ”Heaven May Clothing.” Thylane tienaa myös sievoisia summia sponsoroiduilla Instagram-postauksilla.
Alla olevan ennen ja jälkeen kuvan välissä on useita vuosia, mutta Thylanen kauniit kasvonpiirteet ovat säilyneet ennallaan.
Thylane Léna Rose Loubry Blondeau syntyi vuonna 2001 ja hän on toiminut mallina jo neljävuotiaasta asti. on ranskalainen malli.
Thylanen vanhemmat saivat kritiikkiä
4-vuotiaana kameroiden edessä poseerannut Thylanen herätti monissa ihmisissä negatiivisia reaktioita, sillä hän oli poikkeuksellisen nuori. Thylane herätti kohun myös vuonna 2011, kun hän poseerasi ilman paitaa ollessaan vasta 10-vuotias.
Thylanen tulevaisuus huippumallina on käytännössä taattu.
Jaa uutinen Facebookissa, jos nuori ranskalaisnainen on mielestäsi poikkeuksellisen kaunis!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa


















