Mariaanien haudan pohjalle sukeltanut mies kuvasi videon, joka on kerännyt miljoonia katselukertoja
Amerikkalainen tutkimusmatkailija laskeutui Tyynellämerellä sijaitsevan Mariaanien haudan pohjalle 11 kilometrin syvyyteen.
Victor Vescovo vietti neljä tuntia hautavajoaman pohjalla tutkien pohjaa ja siellä eläviä kaloja ja muita eläimiä. Sukellus kesti yhteensä 12 tuntia. Uhkarohkea temppu sisälsi myös riskejä, sillä jonkin mennessä pieleen, Victor olisi käytännössä ollut oman onnensa nojassa.
Käsittämätön paine
Haudan pohjalla vedessä vallitsee ällistyttävä 1 086 baarin paine, joka on tuhatkertainen normaaliin ilmanpaineeseen verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että sukelluslaitteen on kestettävä yli yhden tonnin painoa jokaista neliösenttimetriä kohden.
Toisin sanoen sukelluslaitteen päälle voisi laittaa useamman lentokoneen ja sen tulisi kestää niiden paino.

Paineesta huolimatta, pohjalla on elämää!
Tässä vaiheessa minun on vaikea käsittää, kuinka ihmeessä kalat tai mitkään muut eliöt pystyvät selviytymään näin äärimmäisissä olosuhteissa.
Sukelluksen virallinen syvyys vahvistettiin 10 972 metriin ja Victor on ensimmäinen ihminen, joka on fyysisesti käynyt Mariaanien haudan pohjalla.

Surullinen näky
Haudan pohjalta löytyi myös (yllätys yllätys) muovipussi. Ehkä tämä kertoo siitä, että meriin keräytyvä muovi on yksi vakavimmista ongelmista, jonka eteen ihmiskunta joutuu tekemään töitä tulevien vuosikymmenten aikana.
Voit katsoa huikean videon alapuolelta!
Victorissa on järjetön määrä rohkeutta! 12 tuntia pienen metallituubin sisällä ei todellakaan sovi heikkohermoisimmille.
LUE MYÖS:
- Herrasmies vai henkilökohtainen avustaja – antaisitko sinä miehen tehdä nämä asiat treffeillä?
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?