Menikö ystäväsi juuri kihloihin? Älä sano hänelle näin
Näitä viittä asiaa ei pitäisi sanoa juuri kihlasormuksen sormeensa saaneelle naiselle.
Kihlausuutisen kuultuaan olisi syytä onnitella, ei kritisoida. Joskus ystävän kihlauksesta kuultuaan innostuneen läheisen suusta saattaa kuitenkin lipsahtaa vääriä asioita.
Alla on viisi lausetta, jota juuri kihlautuneelle ei pitäisi koskaan sanoa.
1. ”Eihän tuo ole se sormus, josta haaveilit!”
Monilla naisilla on se tietty sormus, josta he haaveilevat ja siitä on kerrottu myös ystäville. Jos tuleva aviomies on valinnut sormuksen yksin, hän on käyttänyt valintaan aikaa ja harkintaa. Vaikka sormus ei olisi ystävän unelmien sormus, on sillä silti tunnearvoa ja sen merkitystä tulisi kunnioittaa.
2. ”Hänen olisi pitänyt sanoa/tehdä X asia, kun hän kosi sinua.”
Kosinta on ainutlaatuinen muisto, joka säilyy kihlautuneen mielessä eikä sen arvostelu ole sopivaa käytöstä läheisiltä. Vaikka läheisten mielestä kosinta ei olisi ollut romanttisimmista päästä, on parempi pitää mölyt mahassaan kuin löytää negatiivisia puolia ystävän tulevan miehen tavasta kosia – ja jopa koettaa itse löytää ne romanttiset puolet kosinnasta.
3. ”Oli jo aikakin!”
Tämän sanominen voi saada ystäväsi olettamaan, että hän on myöhässä jostain ja hänen olisi pitänyt kihlautua ajat sitten. Jokainen parisuhde menee kuitenkin omalla tavallaan eikä sitä tarvitse kommentoida, ellei ystävä itse kysy mielipidettä asiasta.
4. ”Olen niin sinkku.”
Ystäväsi kertoessa kihlautumisestaan, on aika juhlia eikä läheisten tule silloin alkaa surkutella omaa parisuhdetilannettaan. Kihlautunut ansaitsee olla valokeilassa.
5. ”Oletko varma tästä?”
Kosintaan vastatessa tekee suuren päätöksen tulevaisuutensa suhteen. Läheisten tehtävä ei ole saada kihlautunutta epäilemään päätöstään kysymällä, onko hän varma päätöksestään tai pitäisikö hänen miettiä asiaa uudelleen. Jos ystävän kihlautumisesta on todella huolissaan, aiheen voi ottaa puheeksi myöhemmin, mutta varovasti edeten.
Lähde: Huffington Post
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Nämä tilanteen eivät voisi muuttua enää tästä pahemmaksi — 19 valokuvaa
- Tavalliset nappikuulokkeet meinasivat viedä nuoren pojan hengen: kuvat eivät sovi herkimmille
- Vitsi: Vaimo paistaa kananmunia – yhtäkkiä aviomies saapuu keittiöön ja huutaa paniikissa
- Mies heittää jokeen ämpärillisen vettä: seuraavaksi koko veden pinta alkaa velloa
- Unohda selkäkivut: luonnollinen keino auttaa ihmisiä jopa 95% tehokkuudella
- Tällä naisella on monien miesten mielestä täydellinen etuvarustus: 10 kuvaa
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa
- Hiekkarannalta löytyi 130 vuotta vanha lasipullo, jonka sisällä oli kirje – katso mitä siihen oltiin kirjoitettu
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- Feissarimokat: mies on huolestunut siitä miten aurinkopanelit vaikuttavat auringon toimintaan
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Feissarimokat: nainen haluaa lähteä matkalle – miehen mielestä hän ei ansainnut sitä
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”