Miehen laskettelumatka peruuntui – nyt hänen nerokas idea kerää ylistystä ympäri maailmaa
![Laskettelu](https://www.viikonloppu.com/app/uploads/2020/04/Laskettelu-632x388.jpg)
Sekunnit, minuutit ja tunnit voivat alkaa tuntua todella pitkiltä, kun on viettänyt muutaman viikon neljän seinän sisällä. Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että netti on nyt pullollaan videoita, joissa ihmiset tekevät hauskoja, jännittäviä ja typeriä asioita kotonaan. Tämä video mahtuu ehdottomasti ”hauskoja” -kategoriaan.
Philipp oli odottanut matkaansa kuin kuuta nousevaa, mutta elämys jouduttiin perumaan vallitsevien olosuhteiden vuoksi
Philipp oli jumissa kotonaan eikä hän saanut laskettelureissua pois mielestään. Niinpä hän keksi innovatiivisen idean, joka on kerännyt satoja tuhansia katselukertoja.
Mies päätti ”lasketella” kotonaan ja kuvata matkastaan videon. Emme tiedä kuinka kauan videon tekemisessä meni, mutta lopputulos on todella huvittavaa katsottavaa.
”Juuri ennen kuin tämän hetkinen terveystilanne lukitsi meidät sisälle, olin lähdössä laskettelemaan perheeni kanssa. Reissun piti olla koko vuoden kohokohta, jota olin odottanut vuoden ajan. Sen sijaan jouduin jäämään eristyksiin kotiini ja ajattelin laskettelua päivittäin. Tämän jälkeen aloin pohtia, kuinka voisin lasketella turvallisesti olohuoneessani”, Philipp Klein Herrero kirjoittaa.
Voit katsoa mahtavan videon alapuolelta! Ps. muista jakaa se myös ystävillesi. :)
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Yellowstonen kuuma lähde räjähti – video karkuunjuoksevista turisteista leviää netissä
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun
- Naisia univormussa vs. siviilissä – 20 kuvaa, joita katsoessa tulee todella kuuma