Mies kokeili 30 tuhannen euron luksuslentoa – tällaisen matkan hän sai

Brian Kelly päätti kokeilla, mitä 30 tuhannen euron luksuslento pitää sisällään. Koko paketti on suunniteltu käsittämättömän hyvin ja mieleen ei tulisi ainuttakaan kohtaa, jossa parannettavaa olisi.
Tässä artikelissa pääset tutustumaan siihen, millaisa matkoja todella rikkaat ihmiset viettävät. Lomamatka nimittäin alkaa kirjaimellisesti jo hotellin ulko-ovelta, jonka jälkeen lentoyhtiön työntekijät huolehtivat kaikesta. Kuvissa ja videolla on esiteltynä Etihad-lentoyhtiön A380 Residence luksuspakettiin.
Mies päätti kokeilla, miltä tuntuu matkustaa lentoyhtiö Etihadin 30 tuhannen euron luksuslennolla.
Elämys alkaa hotellilta, jossa vastassa on kaksi kuljettajaa.
Toinen autoista on matkustajalle ja toinen hänen laukuilleen.
Lentokentällä Etihadin työntekijät vastaanottavat asiakkaan ja vievät hänet yksityisiin tiloihin.
Vastassa on suuri määrä henkilökuntaa, jotka pitävät huolen siitä, että miehen tarpeet täytetään 110 prosenttisesti.
Yksityisalueen tilat ovat kattavat ja ylelliset. Myös ruokaa riittää joka makuun.
Asiakas ohjataan kuitenkin suoraan omiin tiloihin.
Yleellisessä huoneessa on luonnollisesti shampanjaa…
Ja blinejä kaviaarin kera.
Ruoan jälkeen henkilökunta laittaa asiakkaalleen mieluisan drinkin.
Huoneessa on myös yleellinen kylpyhuone.
Yksityistiloista suunnataan lentokoneeseen, jossa uusi henkiläkunta vastaanottaa asiakkaan. Luksusmatkailija saa päättää astuuko hän koneeseen ensimmäisenä vai viimeisenä.
Lentokoneessa on sänky, jossa on 6 tyynyä.
Ja lisää kaviaaria…
Sekä drinkki ja pullo, johon asiakkaan nimi on kaiverrettu.
Asiakas on etukäteen saanut suunnitella ruokalistansa.
Ja tietysti aterian valmistajana on huippukokki.
Asiakas saa lennon aikana myös halutessaan kutsua vieraan syömään.
Ruokailun jälkeen maistellaan viinejä eri puolilta maailmaa.
Ruoan ja viinin jälkeen pääsee suihkuun.
Ja sitten nauttimaan yöunista.
Nukkumisen hinnaksi kertyy noin 2300 euroa per tunti.
Ei paha.
Kuvat: Youtube
MITÄÄÄH! Leijonat voittaa Ruotsin – saat jättikertoimen 100,00
- Talleta.
- Lyö 1€ veto Leijonien voitolle (1×2).
- Jos Suomi voittaa, saat 100 euron edut!
- Feissarimokat: hukatuiden tavaroiden metsästystä: vieraan naisen asu aviomiehen kotona
- Feissarimokat: mitä tehdä, kun kakkoshätä iskee julkisella paikalla? Lue kiusalliset tarinat
- Feissarimokat: Sirpa tarkkailee ihmisiä ostoskeskuksissa – ”70% ovat ylilihavia”
- Pariskunta lavasti kosinnan ravintolassa – tekivät sen saadakseen ilmaisen jälkiruoan
- Näin valmistat täydellistä perunamuusia 10 minuutissa – kaksi helppoa vaihetta
- Feissarimokat: kebab-rullassa oli liikaa lihaa – ”multa meni ruokahalu”
- Hurjia otoksia toisen maailmansodan aseista ja bunkkereista – ajatuksia herättäviä valokuvia
- Feissarimokat: Miehet vs. naiset kirpputorilla – Timo tiivisti eron erittäin yksinkertaisella tavalla
- Feissarimokat: Airin mukaan raskauden jälkeen ei saisi tai pitäisi olla pulskassa kunnossa
- Feissarimokat: kaunis nainen lähetti kaveripyynnön – Miika pyytää apua tilanteeseen