Mies löysi roskiksesta vanhan laatikon, jonka sisältöä pystytty selittämään – 25 valokuvaa
Reddit-käyttäjä latasi kuvan puisesta käsintehdystä salkusta, joka piti sisällään erittäin mielenkiintoisia dokumentteja.
Mies löysi salkun roskiksesta ja päätti viedä sen kotiin tutkittavaksi. Salkun sisältä paljastui suuri pino papereita, joihin piirretty kuvia ufoista ja uskonnollisista jumalista sekä kirjoitettu erilaisia muistelmia. Ensimmäiset dokumentit olivat mielenkiintoisia, jonka jälkeen ne muuttuivat vielä kummallisemmiksi.


Kirjan sisällä oli myös kauniisti piirretty alkuaineiden jaksollinen järjestelmä.

Tekniset piirrustukset olivat myös mielenkiintoisia.

Ne oli piirretty erittäin tarkoin yksityiskohdin.

Dokumenttien piirtäjä oli selvästi ollut jonkinlainen tutkija, insinööri tai tiedemies.

Salkusta löytyi myös mielenkiintoinen lentoreittikartta.

Sekä karttoja muun muassa Euroopasta.

Ja Oseaniasta.


Henkilökohtaisista kirjeistä oli vaikea saada selvää.

Ne olivat kuitenkin peräisin Tanskasta.

Mukana oli myös kirje toisen maailmansodan ajalta.

Tämän jälkeen dokumentit muuttuivat vielä kummallisemmiksi, kun peliin astuivat jonkinlaiset ufot.


Tässä hahmotelma siitä, mitä tutkija oli nähnyt.


Paperille oli piirretty myös alienien näköisiä hahmoja.

Piirrokset olivat uskonnollisia ja ufomaisia.

Alta löydät selityksen kirjoituksille ja piirroksille.


Taiteilijalta ei ainakaan puuttunut mielikuvitusta.

Kahdessa viimeisessä dokumentissa taiteilija on selvästi kokenut jonkinlaisen valaistuksen pohtimiinsa asioihin.

Lähde: BoredPanda.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa