Mies purkaa vesitornia ja sivuaa kuolemaa – video on saanut ihmiset järkyttyneiksi

Purettavana ollut betoninen vesisäiliö meinasi viedä miehen hengen.
Eteläisessä Intiassa nähtiin kamala vaaratilanne, kun betoninen vesisäiliö kallistui ja kaatui.
Kaivinkone kaivoi vesisäiliön tukipilarien ympärillä ollutta maata – hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että tilanne eskaloituisi huomattavasti luultua nopeammin.
Vesitornin yksi jalka romahti, jonka jälkeen koko rakennus kaatui vain muutamassa sekunnissa. Kaivinkoneen kyydissä ollut mies ei ehtinyt liikkua pois alta, jonka seurauksena kymmeniä tonneja painava säiliö murskasi hänen kaivinkoneensa.
Mies selvisi tilanteesta hengissä, vaikka kuolema olikin vain puolen metrin päässä.
Turvatoimet eivät olleet kovin häppöiset ja en tiedä mikä idea on mennä romahdusuhan alla olevan vesitornin juurelle paiskimaan hommia.
Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä!
- Nämä ihmiset saavat kiittää suurempaa voimaa siitä, että he ovat vielä elossa
- Reportteri joutui kiusalliseen tilanteeseen: innokkaat lemmenäänet meinasivat pilata lähetyksen
- Feissarimokat: koira sai kohtauksen – Outi toteaa syyksi lähellä sijaitsevan 5G-verkon
- Mies huomasi suuren krokotiilin – katsoi eläintä tarkemmin ja karmiva havainto sai hänet paniikkiin
- Feissarimokat: Pomo lähettelee Päiville alastonkuvia – nolo totuus tulee ilmi odotettua nopeammin
- Tällaisia miehiä naiset eivät voi vastustaa – kuulutko sinä joihinkin näistä?
- Feissarimokat: hammastahna tekee aivoista kalkkia – nainen varoittaa muita
- Feissarimokat: nainen sai 5000 euron lääkkeet 84 sentillä – ”Kiitos hyvien korvausten”
- Feissarimokat: nainen etsii päihteetöntä vuokralaista – repii pelihousunsa yhdestä kommentista
- Mies menee asumiskelvottomalle alueelle lähellä Tšernobyliä – näkee yhtäkkiä kaksi vanhusta
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan