Miesystävä asensi taloonsa piilokameran – ensimmäinen video paljasti tyttöystävän järkyttävät rikokset lapsia kohtaan
Lapset ovat vanhempien suurin aarre, vaikkakin joskus kiukuttelu ja äkäily saattaakin nostaa pinnan kireälle.
Vaikka jotkin tilanteet voivatkin olla raskaita, niin illan päätteeksi jokainen vanhempi on varmasti kiitollinen kuluneesta päivästä. Lastenvahdin valitseminen voi olla myös haastava tehtävä vanhemmille, jotka haluavat varmistaa että heidän taaperonsa saavat mahdollisimman hyvää lastenhoitoa. Se että tuntematon henkilö kohtelee lapsia kaltoin, on varmasti jokaiselle pahin skenaario.Lastensuojelussa työskentelevä perheenäiti sai selville painajaismaisen totuuden
Yhden lapsen äiti, Desiree LeBlanc, työskentelee lastensuojelussa, joten hän oli erityisen tarkka valitsemaan lapselleen oikeanlaisen hoitajan. Desiree oli saanut suosituksen ystävältään ja löysi tämän avulla 28-vuotiaan Christina Williamsonin, joka pyöritti lastentarhaa omassa kodissaan. Lapsenvahti vaikutti luotettavalsta sekä pätevältä, ja kaikki sujuikin aluksi hyvin. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Lapsenvahdin miesystävä oli huomannut että Christina käyttäytyi erikoisesti lasten läheisyydessä ja osa lapsista oli jopa valittanut erikoisista tapauksista omille vanhemmilleen. Jokin ei täsmännyt, joten miesystävä päätti asettaa piilokameran kotiinsa. Hän katsoi videokameran tallentamaa nauhaa ja meni shokkiin. Tyttöystävä töni ja repi lapsia, hän heitti heitä ympäriinsä ja piteli heitä väkisin lattiaa vasten.Miesystävä ja Desiree eivät meinanneet uskoa näkemään todeksi
Desiree ei ollut uskoa tapausta todeksi, eikä myöskään lapsenvahdin miesystävä, mutta he päättivät viedä materiaalin suoraan poliisille. Lastenvahdi sai videoiden perusteella 5 vuoden vankeustuomion ja onneksi kukaan lapsista ei luokkaantunut vakavasti, uutiskanava KCCI Des Moines 8 raportoi. Tässä tapauksessa kävi todella hyvä tuuri, sillä ilman valpasta miesystävää tilanne olisi voinut jatkua huomattavasti pidempään. Voit halutessasi katsoa oheiselta videolta, mitä lastenhoitaja teki lapsille päivähoidon aikana. Emme kuitenkaan suosittele videomateriaalia herkimmille: Tällaisesta rikoksesta kuuluu saada kunnon tuomio! Viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten pahoinpitely on yksi raukkamaisimmista asioista joita tiedän. Jaa uutinen Facebookissa, jotta vanhemmat muistavat valita lastenvahdit tarkasti.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta