Millaisen rikoksen voisit hyväksyä? Suomalaisnaiset pohtivat keskenään

Naistenhuoneen kuvitteellinen ovi jää auki keskimäärin kerran viikossa, kun Feissarimokat.com jakaa keskustelupalstan parhaimpia paloja.
Tällä viikolla keskusteltiin muun muassa myyjänä olemisesta, koronaviruksesta ja puolison tekemästä rikoksesta, jonka voisi hyväksyä ja jatkaa elämää yhdessä.
Koronaviruksen aiheuttama paniikki tuntuu pikku hiljaa laantuvan, kun ihmiset tajuavat ettei se maailmanloppu olekaan vielä ovella. Silti on kuitenkin hyvä muistaa noudattaa valtion antamia kehoitteita ja lakeja, jotta epidemia saataisiin kuriin mahdollisimman nopeasti ilman turhia ihmishenkien menetyksiä.
Mutta puhutaan seuraavaksi jostain muusta…
Heidi kysyi millaisen kumppanin tekemän rikoksen muut voisivat hyväksyä ja jatkaa parisuhdetta siitä huolimatta. Tämä oli sinänsä mielenkiintoinen kysymys, mutta muut naiset eivät ilmeisesti lukeneet sitä kunnolla – vastaukset olivat nimittäin sen verran hurjia!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toimistomurto tallentui videolle: Työntekijä ei meinannut uskoa näkemäänsä
- Feissarimokat: nainen arvostelee ystävänsä päivityksiä – ”sun päivitykset on huonoja”
- Feissarimokat: suomalaisnainen pitää kädessään ”suloista vaskitsaa”
- Tämä buddhalainen munkki on huhujen mukaan 163-vuotias – hätkähdyttäviä kuvia
- Feissarimokat: hukatuiden tavaroiden metsästystä: vieraan naisen asu aviomiehen kotona
- Feissarimokat: mitä tehdä, kun kakkoshätä iskee julkisella paikalla? Lue kiusalliset tarinat
- Feissarimokat: Sirpa tarkkailee ihmisiä ostoskeskuksissa – ”70% ovat ylilihavia”
- Pariskunta lavasti kosinnan ravintolassa – tekivät sen saadakseen ilmaisen jälkiruoan
- Näin valmistat täydellistä perunamuusia 10 minuutissa – kaksi helppoa vaihetta
- Feissarimokat: kebab-rullassa oli liikaa lihaa – ”multa meni ruokahalu”