Murto tallentui kodin valvontakameraan – Omistaja teki murrosta jäätävän elokuvan
Nykytekniikka mahdollistaa paljon ja antaa myös runsaasti informaatiota. Dallasissa murtovaras jäi itseteossa kiinni murtautuessaan väärään kotiin ja tämä kodin omistaja käytti tilanteen hyväksi, tekemällä kotikutoisen videon tilanteesta. Koko videon kruunaa hyvin sovitettu taustamusiikki ja melkein voi tuntea jännityksen videolla.
Tilanne ei tietenkään ole huvittava, mutta video on. Kiitos kodintekniikan, koska murtautuja oli ehtinyt temmeltäää talossa 25 minuuttia, ennen kuin omistaja huomasi mitä tapahtuu ja soitti poliisit paikalle. Edes koirat, hälyttimet, korkeat aidat sekä valvontakamerat eivät pysäyttänyt tätä älynjättiläistä. Tilanne melkein muodostui vaaralliseksi, koska murtautujalla oli myös ase mukanaan. Loppu hyvin kuitenkin, koska mitään ei varastettu ja tekijä saatiin kiinni. Murtautuja sai vain pientä tuhoa aikaiseksi sekä jätti pienen sotkun jälkeen- Video oli ladattu Reddittiin otsikolla ”Tein elokuvan murrosta”, ja video onkin huikea kieli keskellä poskea tehty pätkä. Suosittelen laittamaan äänet jaa kuntelemaan musiikkia jännittävän elokuvan ohella.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan