Näin järjestät parhaat pelibileet

Mikä sen parempaa kuin heittäytyä pelien viihdyttävään maailmaan yhdessä ystävien kanssa. Mutta miten järjestää parhaat mahdolliset pelibileet?
Pitkän työ- tai koulupäivän jälkeen on mukava tulla kotiin, heittäytyä sohvalle ja pelata vaikkapa Xbox pelejä yömyöhään. Yksin. Videopelien pelaamisen ei kuitenkaan tarvitse olla yksinäinen ajanviete. Näillä vinkeillä järjestät pelibileet joista puhutaan pitkään.
1. Nesteytys ja kiinteät
Jotta juomahuolto pelaa, varaa jääkaappiin useampi huurteinen tai energiajuoma. Niille on varmasti kysyntää kun mukava ilta vierähtää yön pikkutunneille. Sitä paitsi Rock Bandin pelaaminen on takuulla hauskempaa pienessä myötäisessä.
Nesteiden kyytipojaksi kannattaa hankkia vähintään snäksejä, kuten popcornia, perunalastuja ja suolapähkinöitä. Pidempää pelisessiota varten voi tilata pizzaa, jottei vieraiden tarvitse mennä snägärin kautta kotiin.
2. Retrokonsolit & Bilepelit
Valitettavasti pelaaminen kahtia jaetulla näytöllä on mennyttä aikaa. Pelejä, jotka tukevat useampaa pelaajaa samalla näytöllä, tehdään enää harvoin. Siksi tarvitset retrokonsolin!
Vanhoista 90-luvun kultakimpaleista räiskintää tarjoilevat esimerkiksi Timesplitters, Goldeneye ja Halo. Kunnon kaksinkamppailua voi kokeilla Tekkenissä ja Mortal Kombatissa, ja vanha kunnon Mario Kart ei petä koskaan. Jos bileistäsi löytyy ennakkoluulottomia pelaajia, kokeilkaa Diddy Kong Racingiä (N64). Se on parempi kuin nimensä antaa ymmärtää.
Jos retrokonsolin hankinta tuottaa tuskaa, on modernien konsolien pelitarjonta varmasti tarpeeksi laaja hyvien bileiden järjestämistä varten. The Jackbox Party Pack -kokoelma ei edes vaadi ohjaimia vaan peliin osallistutaan kännyköiden tai tablettien avulla. Act it Out! A Game of Charades arvauspelissä kahdeksan pelaajaa voi pelata yhdellä ohjaimella.
3. Muoviset lisälaitteet
Niin. Koska tennistä voi pelata omassa olohuoneessa, miksi lähteä merta edemmäksi kalaan. Esimerkiksi WiiMote lisälaitteita on moneen tyylilajiin, sillä heiltä löytyy tennismailoja, aseita ja golfmailoja. Kaikkien salainen unelma on kuitenkin olla rokkistara, ja niinpä kaikkien aikojen suosituimmat lisälaitteet löytyvät Guitar Hero ja Rock Band -peleistä.
PlayStation 4:llä tai Xbox Onella pelattu Rock Band 4 viihdyttää osallistujia useita tunteja kun vanhat lisäosat saa siirrettyä uusille konsoleille. Biisivalikoima kattaa näin ollen yli 2000 laulua. Halusitpa soittaa kolmen soinnun punkkia tai vaativampaa Queen-tuotantoa, Rock Band 4 tarjoaa haastetta kaiken tasoisille pelaajille.
4. PlayStation, Xbox ja Nintendo-saldo
Pelasitpa sitten PlayStationilla, Xboxilla tai Nintendolla, muista ladata varoja kyseisen alustan pelitilillesi. Varsinkin Rock Bandin tai Guitar Heron tiimellyksessä yleisö alkaa nopeasti vaatia lempikappaleitaan ja mikä sen helpompaa kuin ladata lisäsisältöä pelipalvelusta. Näin varaudut siihen, että tarjolla on varmasti kutsuvieraita miellyttävää pelisisältöä.
Artikkeli toteutettu yhteistyössä Startselectin kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Feissarimokat: ilmaiset muumimukit kuumensivat tunteet – ”Onko järkeä?”
- Auton parkeeraamisen tulisi olla helppoa – joillekin ihmisille se tuottaa pahoja haasteita
- Feissarimokat: Vuokraisäntä kieltää dokauksen – ”kaikki ovat hävinneet 38 vuoden aikana”
- Pettääkö nainen sinua? 20 merkkiä, jotka paljastavat jonkin olevan pielessä
- Feissarimokat: suomalaisnainen varasi joogatunnin – menetti malttinsa heti
- Nainen meni gynekologin vastaanotolle – lääkäri hieraisi silmiään: Näky oli häikäisevä
- Kaksi sormusta, yksi tarina – tutustu upeisiin sormusyhdistelmiin
- Feissarimokat: Johan puolusti ystäväänsä ja sai tämän seurauksena nyrkin naamaan
- Japanilaisessa sairaalassa saa mieletöntä ruokaa – näitä annoksia katsoessa tulee nälkä
- Kaunis nainen haastattelee mopokuskia – lähetys saa erittäin kostean käänteen kohdassa 0:10
- Feissarimokat: Vuokraisäntä kieltää dokauksen – ”kaikki ovat hävinneet 38 vuoden aikana”
- Feissarimokat: Johan puolusti ystäväänsä ja sai tämän seurauksena nyrkin naamaan
- Nainen meni gynekologin vastaanotolle – lääkäri hieraisi silmiään: Näky oli häikäisevä
- Feissarimokat: suomalaisnainen varasi joogatunnin – menetti malttinsa heti
- Pettääkö nainen sinua? 20 merkkiä, jotka paljastavat jonkin olevan pielessä
- Auton parkeeraamisen tulisi olla helppoa – joillekin ihmisille se tuottaa pahoja haasteita
- Kaksi sormusta, yksi tarina – tutustu upeisiin sormusyhdistelmiin
- Feissarimokat: ilmaiset muumimukit kuumensivat tunteet – ”Onko järkeä?”