Nainen ei ole vanhentunut lainkaan 22 vuodessa – nämä kuvat toimivat todisteena
Meillä kaikilla on yksi sellainen ystävä, joka tuntuu pysyvän ikuisesti nuorekkaana. Kuinka he pystyvät siihen? Kyse on ilmeisesti geeneistä, sillä tiedän monta terveellisesti elävää ihmistä, joiden ulkonäkö vanhenee samaa tahtia muiden kanssa.
44-vuotias, Yang Dan on hämmästyttänyt ihmisiä pysymällä lähes täysin samannäköisenä 22 vuoden ajan. Yang Dan on ammatiltaan meteorologi ja hän selostaa paikallisen uutiskanavan säälähetystä. Yangista kuvattu video on levinnyt nopeasti Kiinan sosiaalisessa mediassa, jonka jälkeen video on huomioitu myös muualla maailmassa. Yang näyttää lähes identtiseltä 1996 ja 2018 otetuissa valokuvissa, vaikka aikaa on kulunut 22 vuotta! Moni kiinalainen on ihmetellyt sitä, kuinka he olivat Yangin aikana vielä nuoria, kauniita ja komeita, mutta nyt he näyttävät todella vanhoilta verrattuna 44-vuotiaaseen Yangiin. Nainen on tituleerattu ”iättömyyden valtiattareksi” ja ihmiset ovat yrittäneet saada selville hänen salaisuutensa. Salaliittoteoreetikot ovat vitsailleet ja todenneet, että kaikki säälähetykset kuvattiin luultavasti vuonna 1996. Ehkä Kiinassa on mystinen vuori, joka pitää ihmiset nuorekkaina?#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
Lähde: dailymail.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea
- Oletko yksin matkustava nainen? Näillä viidellä niksillä tapaat miehiä lomalla helposti
- Älä koskaan tee lentokoneessa tätä yhtä asiaa: ”Aika varmasti saa porttikiellon”
- Onko lentokoneen vessassa kiellettyä harrastaa seksiä?
- Turistit rynnivät nyt massoina Suomeen – taustalla yksi tietty syy