Nainen halusi muuttua sarjakuvahahmoksi – katso mitä 200 kauneusleikkauksella sai aikaiseksi
29-vuotias Pixee Fox on käynyt yli 200 kauneusleikkauksessa vuodesta 2011 lähtien. Hänen tavoitteenaan on muuttua ”eläväksi sarjakuvahahmoksi.”
Pixee on käynyt pakkomielteensä vuoksi eri puolilla maailmaa, kuten esimerkiksi Intiassa, jossa hän muutti silmiensä värin pysyvästi meren vihreäksi.
Etelä-Koreassa hän sen sijaan hänen leukansa murrettiin tarkoituksella, jotta se voitiin muovata uudelleen – riskialtis prosessi olisi voinut halvaannuttaa hänet pysyvästi.
Fox on käyttänyt kauneusleikkauksiin yhteensä miljoona dollaria. Toimenpiteissä on muokattu kirjaimellisesti kehon jokaista osaa nenästä varpaisiin.
Pixee on poistanut myös kylkiluitaan, jotta hänen vyötäröstään tulisi mahdollisimman kapea.
”Olin koukussa heti ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Minulle tämä oli kuin seikkailu, jossa luon vartaloni mielikuvituksen pohjalta. Se oli niin kiehtovaa, joten päätin jatkaa sillä tiesin että tämä oli minun juttuni. Leikkaukset ovat auttaneet minua rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen”, Pixee kertoo ja jatkaa:
”Olin aikaisemmin poikatyttö. Työskentelin sähköasentajana — tein vain poikien juttuja — ja nyt muutan itseni tavallisesta tytöstä sarjakuvahahmoksi.”
”En ole koskaan tuntenut oloani ihmiseksi. Olen aina tuntenut olevani keiju, eli eräänlainen fantasiahahmo. Olen ylpeä saavutuksistani. Se on mahtavaa, minulla on uusi naama, uusi vartalo. Se on paljon. Olen viimeisen vuoden aikana matkustanut ympäri maailmaa. Olen käynyt Iranissa, Intiassa, Istanbulissa, Koreassa, Dubaissa, Ruotsissa ja ympäri Pohjois-Amerikkaa.”
Fox aikoo julkaista lasten sarjakuvan, jossa hänen hahmonsa taistelee rikollisia vastaan.
”Muutan elämäni tarinaksi, jossa olen supersankari. Se on fantasiaa ja fiktiota, mutta perustuu oikeaan ihmiseen. En ole niin kuin muut supersankarit, sillä aioin paljastaa heikot puoleni ja minut tullaan näkemään useina eri hahmoina tulevaisuudessa.”
Fox ei aio lopettaa kauneusleikkauksia, vaikka lukuisat plastiikkakirurgit ovat varoittaneet häntä jatkuvan leikkelyn tuomista riskeistä.
En tiedä sinusta, mutta en ostaisi lapselleni tämän naisen sarjakuvia, ellen haluaisi että lapseni ottaa niistä mallia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!



