Nainen kävelee kävelykadulla – kylmät väreet virtaavat kohdassa 0:02, kun maa nielaisee hänet
Tämä tilanne näyttää todella absurdilta – kuvittele itse että kävelisit kadulla ja yhtäkkiä maa vain katoaisi jalkojesi alta…
Valvontakamera tallensi tilanteen, jossa kiinalaisnainen putosi maanvajoamaan eli doliiniin. Tilanteesta ei ollut olemassa minkäänlaisia vaaran merkkejä ja kaikki tapahtui vain muutamassa sekunnissa. Lanzhoun kaupungissa, Gansun provinssissa sunnuntaina, marraskuun 11. päivä sattunut tapaus on järkyttänyt paikallisia. Maa vajosi keskellä vilkasta kävelykatua ja onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa. Tällä kertaa tämä nainen oli epäonnekas…
Kuinka maanvajoamia syntyy?
Maanvajoama syntyy, kun vesi valuu pieniin rakoihin, jonka jälkeen se alkaa pikku hiljaa liottaa maa-ainesta. Joissakin tapauksissa maa-ainesta katoaa niin paljon että maan alle syntyy luola. Jos luolan katto on epävakaa, niin se saattaa romahtaa ja aiheuttaa hitaan tai äkillisen maanvajoaman.
Nainen selvisi hengissä
Tietojemme mukaan nainen pelastettiin ja kuljetettiin sairaalaan. Häneltä murtui muutama kylkiluu, mutta hengenvaaraa ei ole. Voit katsoa videon alta. Pelottavaa ajatella että tällainen onnettomuus sattuisi keskellä kirkasta päivää ilman minkäänlaisia varoitussignaaleja. Onneksi nainen selvisi hengissä!LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan