Nainen keksi tavan, jolla raiskaukset voidaan estää jopa kokonaan – katso kuinka laite toimii
Raiskaukset ovat valitettavan yleinen ilmiö, johon puuttuminen on yllättävän vaikeaa.
On pelottavaa ajatella että Yhdysvalloissa naisia raiskataan keskimäärin 2 minuutin välein. Ongelma on suuri myös siksi, että moni ei halua ilmoittaa raiskauksesta virkavallalle ja usein poliisit eivät ehdi tutkimaan yksittäisiä raiskaustapauksia. Siksi moni kansalainen on ottanut niin sanotusti ”oikeuden omiin käsiinsä” ja alkanut kehitellä ideoita sekä tapoja, joilla raiskauksia voidaan ehkäistä. Tämän naisen keksintö voi potentiaalisesti tehdä miljoonien naisten elämästä hieman turvallisempaa.
Insinööriksi opiskeleva nainen oli kohdannut ongelman: koulussa opiskelevien naisten täytyi menni asuntolaan jo kuudelta illalla, jotta raiskaustapauksia saataisiin ehkäistyä. Naisia ei pitäisi kieltää liikkumasta ulkona, sillä jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, nainen kertoo.
Nainen kehitti tarrappa vaatteisiin kiinnitettävän laitten, joka toimii automaattisesti. Nainen voi uhkaavassa tilanteessa painaa nappia ja hälytys kulkee viranomaisten tietoon. Laite alkaa myös piippaamaan silloin, kun vaatteita revitään pois päältä. Samalla laite nauhoittaa ympärillä olevan keskustelun, jonka avulla rikolliset saadaan helpommin kiinni.
Katso alta, kuinka ”Inrepid” -nimeä kantava laite toimii!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa