Nainen kertoo nolosta vastaanotosta: ”Gynekologi ei voinut pidätellä naurua”

Gynekologin vastaanotolle meneminen ei varmasti ole mikään miellyttävä kokemus. Tai voisin ainakin kuvitella näin, vaikka en olekaan nainen.
Olet ehkä aikaisemmin lukenut tämän tarinan, mutta minun oli pakko jakaa se uudestaan – onhan tämä sen verta legendaarinen tarina. :D
Voit lukea tarinan alta:
”Varasin ajan gynekologille myöhemmin kuluvalla viikolla. Aamulla kuitenkin sain soiton, jossa kysyttiin pystyisinkö tulemaan paikalle heti saman päivän aikana.
Mieheni ja lapset olivat juuri lähteneet töihin ja kouluun. Kello oli 8.45 ja lääkäri halusi minun olevan paikalla jo kello 9.30.
Ajomatka tulisi kestämään noin 35 minuuttia, joten minulla ei ollut juurikaan aikaa hukattavaksi. Yleensä olen käyttänyt hieman enemmän aikaa hygieniani kanssa ennen käyntejä, jotta olisin niin sanotusti ”näyttökunnossa”, mutta nyt yksinkertaisesti aika ei riittänyt.
Juoksin yläkertaan ja riisuinyöpaidan päältäni, tein nopean alapesun pienellä pyyhkeellä, jonka löysin ja peseydyin lavuaarissa, sillä en ehtinyt käydä erikseen suihkussa.
Heitin pyyhkeen pyykkikoriin, puin vaatteet päälleni ja hyppäsin autoon. Katsoin kelloani ja ilokseni huomasin olevani ajoissa.
Ehdin jopa istua odotushuoneessa pari minuuttia ennen vastaanottoa. Tiedän, mitä tulisi tapahtumaan, joten riisuin vaatteeni ja nousin tutkimuspöydälle laittaen jalkani haaralleen. Maatessani yritin rentouttaa itseäni kuvittelemalla, että olen ulkomaanmatkalla Pariisissa.
Olin hieman yllättynyt, kun gynekologi yllättäen tokaisi: ”Oho, huomaan että tänään on nähty hieman ekstravaivaa…”
En vastannut hänelle mitään, sillä en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.
Olin mielissäni kun toimenpide viimein oli ohi. Lähdin gynekologin jälkeen kaupoille ja sieltä kotiin. Koulun jälkeen 6- vuotias tyttäreni palasi kotiin, meni huoneeseensa leikkimään ja hetken kuluttua tuli kysymään minulta: ”Äiti, missä on pieni pyyhkeeni?”
Pyysin häntä valitsemaan toisen, mutta hän huusi: ”Ei! Mun pitää saada se pyyhe, siinä oli tallessa kaikki kimalteeni!”
En koskaan enää mene saman gynekologin vastaanotolle…”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Testaa, kuinka hyvin tunnistat automerkit pelkkien valojen perusteella – 15 kuvaa
- Kaiken voi korjata, joskus jopa ilman Jeesusteippiä – näissä virityksissä on luovuus päässyt valloilleen
- Ihmiset paljastavat, miksi he pettivät – 13 tarinaa, jotka saattavat aiheuttaa luottamusongelmia
- Feissarimokat: nainen polttaa röökiä kerrostaloasunnossa – ”nirppanokat nuuskii ja ruikuttaa”
- Feissarimokat: bensan hinta ei vaikuta Katjan talouteen – paljasti ”nerokkaan” niksin
- Nämä ihmiset saavat kiittää suurempaa voimaa siitä, että he ovat vielä elossa
- Reportteri joutui kiusalliseen tilanteeseen: innokkaat lemmenäänet meinasivat pilata lähetyksen
- Feissarimokat: koira sai kohtauksen – Outi toteaa syyksi lähellä sijaitsevan 5G-verkon
- Mies huomasi suuren krokotiilin – katsoi eläintä tarkemmin ja karmiva havainto sai hänet paniikkiin
- Feissarimokat: Pomo lähettelee Päiville alastonkuvia – nolo totuus tulee ilmi odotettua nopeammin
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan