Nainen levitti kasvoilleen tummaa itseruskettavaa – lopputuloksesta tuli aika hurja
![32-619×412](https://www.viikonloppu.com/app/uploads/2019/06/32-619x412-1.jpg)
Itseruskettavan kanssa sattunut virhe johti siihen, että nuori 20-vuotias nainen joutui pysyttelemään sisällä kokonaisen viikon ajan.
Ebony Foley ei suostunut lähtemään talostaan sen jälkeen, kun hän oli levittänyt vartalolle ja kasvoille St Morizin ”tummaakin tummempi” itseruskettavaa.
20-vuotias Foley oli ostanut erimerkkistä itseruskettavaa, sillä tuttu ja turvallinen aine oli loppunut kaupasta.
”Vartaloni näytti hyvältä, mutta naamani muuttui mustaksi. Se oli huvittavaa”, Ebony Foley kertoi The Sun -lehdelle ja jatkoi:
”Poikaystäväni Dean kirjaimellisesti raaputti ainetta pois kasvoiltani karkean pesusienen avulla. Se irtosi kuin multa.”
#1
Nainen vannoi, ettei hän tulisi käyttämään kyseistä merkkiä enää ikinä. Kädet muuttuivat myös mustiksi puhdistuksen aikana.
”Käytän itseruskettavaa aina, mutta tätä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut”, hän kertoo ja jatkaa:
”Ihmiset nauroivat minulle ja sanoivat, että vaihdoin rotua muutaman tunnin ajaksi.”
”Minun piti mennä ystävieni kanssa drinkeille, mutta päätin jättää reissun väliin. Käteni ovat vieläkin mustat.”
Lähde: izismile.com
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Yellowstonen kuuma lähde räjähti – video karkuunjuoksevista turisteista leviää netissä
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun
- Naisia univormussa vs. siviilissä – 20 kuvaa, joita katsoessa tulee todella kuuma