Nainen opettaa matematiikkaa LEGO-palikoiden avulla, jonka seurauksena lapset oppivat huomattavasti nopeammin
LEGOT kehittävät lasten luovuutta ja hahmotuskykyä. Nyt nerokas opettaja on keksinyt tavan tuoda lasten suosikkilelut myös matematiikan opetuksen pariin.
LEGOT ovat jo pitkään olleet lasten suuressa suosiossa, sillä niiden avulla jopa aikuinenkin pystyy päästämään mielikuvituksensa valloilleen. Alycia Zimmerman on kolmannenluokan opettaja New Yorkista. Alycia on keksinyt loistavan tavan tuoda LEGO-palikat mukaan myös matematiikan opetukseen. Oppilaiden mukaan myös aika kuluu nopeammin, kun lelut ovat osana opetusta. Palikoiden avulla muun muassa murtolukujen ja kokonaisuuksien ymmärtäminen helpottuu huomattavasti. Tässä kuvasarjassa on muutamia esimerkkejä siitä, kuinka LEGO-palikoita käytetään matematiikan opetuksessa.Ensin aloitetaan yhteenlaskusta:
Murtoluvut on helpompi hahmottaa, kun näkee muutakin kuin numeroita.
Myös neliölukujen opettaminen käy helpommin:
Nyt vanhemmat pystyvät kotona selittämään selkeästi, mitä esimerkiksi murtoluvuilla tai neliöluvuilla tarkoitetaan.
Via: BoredPanda
Lähde: Scholastic.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa








