Nainen söi suosittua ruokaa ja kuoli vain 3 viikon kuluttua – nyt perhe varoittaa muita ihmisiä
Uskallan väittää että kaikki pitävät herkuttelemisesta. Ruoan kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkkana erityisesti silloin, kun syö vaikkapa raakaa lihaa tai kalaa. Yhdysvaltain osavaltiosta Louisianasta kotoisin oleva Jeanette LeBlanc joutui kokemaan tämän kantapään kautta. Jeanette söi yhtä lempiruokaansa – ja meinasi kuolla vakaviin oireisiin
Uskallan väittää että kaikki pitävät herkuttelemisesta. Ruoan kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkkana erityisesti silloin, kun syö vaikkapa raakaa lihaa tai kalaa. Yhdysvaltain osavaltiosta Louisianasta kotoisin oleva Jeanette LeBlanc joutui kokemaan tämän kantapään kautta. Jeanette söi yhtä lempiruokaansa – ja kuoli 21 päivää myöhemmin tulehduksen aiheuttamiin oireisiin.

Karen kuvitteli aluksi että kyseessä oli allerginen reaktio.
Jeanetten tila kuitenkin paheni entisestään ja muutamia päiviä myöhemmin hänen oli pakko lähteä sairaalaan. Lääkärit saivat selville että Jeanette oli saanut vibrion – kyseessä on bakteeri, joka syö lihaa. Lääkäreiden mukaan ihminen voi saada tartunnan liha- tai kalaruoista, jotka on kypsennetty huonosti tai jätetty kokonaan raa’aksi.
Jeanette taisteli hengestään sairaalassa 21 päivää. Lopulta, 15. päivä lokakuuta 2017, hän menehtyi.
Se mitä lääkärit löysivät, oli karmivaa. Jeanetten syömät osterit sisälsivät lihansyöjä bakteereja. Ne alkoivat syödä naisen kehoa sisältäpäin. Nyt perhe ja ystävät keräävät rahaa kampanjaa varten, jonka tarkoituksena on nostaa ihmisten tietoisuutta hengenvaarallisen bakteerin olemassaolosta. Jos he olisivat tienneet asiasta aikaisemmin, Jeanetten henki olisi voinut säilyä. Olen varma että Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä raa’an ruoan potentiaalisista vaaroista – siksi haluan auttaa Jeanetten läheisiä jakamalla tätä tietoa eteenpäin.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?