Naisen sai hyttysen pureman – alkoi oireilemaan ja lääkäri lausui karmivan diagnoosin
Ihmiskeho on miljardien vuosien aikana syntynyt luomus ja vielä tänäkin päivänä se jaksaa yllättää tutkijoita. Samaan aikaan ihmiskehoon voi myös liittyä karmivia oireita ja sairauksia, joita ei osaisi kuvitella edes pahimmissa painajaisissa.
Venäläisnainen oli huomannut huulessaan jotain erikoista ja päättänyt hakeutua hoitoon.
Lääkäriin päästessään nainen kuuli karmivan uutisen, joka veti hänet kauhusta kankeaksi.
Jokainen ihminen uskoo tuntevansa kehonsa läpikotaisin. Siksi ilman sen pahempia oireita ilmestyvät sairaudet saattavat järkyttää.
Osa sairauksista, loisista tai muista terveydellisistä oireista ei välttämättä näy selkeästi.
Venäläisnainen oli alkanut tuntea kutinaa huulessaan, eikä hän tämän perusteella osannut arvata kuinka vaarallisesta asiasta oli kyse.
Naisen vasempaan silmään oli ilmestynyt pieni patti, joka kutisi. Tämän jälkeen kutina levisi hänen ylähuuleensa. Naisen näkö ei ollut huonontunut, joten hän ajatteli että kyseessä olisi jokin harmiton sairaus tai allerginen reaktio.
Ei mennytkään kauaa, kun vasemmassa silmässä ollut patti oli hävinnyt pois. Samaan aikaan hänen ylähuuleensa oli ilmestynyt uusi patti, joka kasvoi.
Lääkäreiden diagnoosi sai naisen paniikkiin
Nainen ei ollut uskoa korviaan, kun lääkärit kertoivat erikoisten oireiden aiheuttajan. Nainen oli saanut Dirofilaria repens -nimisen loisen. Kasvojen sisälle päässyt loinen liikkui nopeasti ja aiheuttaen kutinaa ja pattien muodostumista. Lääkärit joutuivat tekemään leikkauksen poistaakseen loisen potilaan kasvoista.
CNN:n mukaan kyseinen loinen voi kasvaa jopa 17 senttimetriä pitkäksi ja asua huomaamatta ihmiskehossa 10 vuotta.

Loinen liikkuu aktiivisesti, jonka seurauksena se aiheuttaa paikkaa vaihtavia patteja eri puolille kehoa eikä välttämättä tämän vuoksi saa ihmisiä reagoimaan oireisiin tarpeeksi vakavasti.
Dirofilaria repens -loiset viihtyvät parhaiten Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa, jossa niitä havaitaan ympäri vuoden.
Lääkärit onnistuivat poistamaan madon vain 15 minuutissa. Asiantuntijoiden mukaan tällaiset loistartunnat ovat äärimmäisen harvinaisia ja niitä ei tarvitse pelätä.
Aika inhottava tarina… En tiedä, kuinka olisi reagoinut samanlaisessa tilanteessa. Olisin tosin mennyt aikaisemmin lääkäriin, sillä kasvojen alueella paikkaa vaihtava patti ei kuulosta kovin tavalliselta ajatukselta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa