Naispoliisi kuvitteli, että hänen vartalokameransa oli pois päältä – jäi rysän päältä kiinni törkeistä rikoksista

Kansalaisten pitäisi pystyä luottamaan vähintään siihen, että poliisit ovat tiukan paikan tullen suojelemassa ja auttamassa ihmisiä. Jos poliisivoimat ovat korruptoituneet niin on todella vaikeaa lähteä rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa jo valmiiksi mädän perustuksen päälle.
Tämä naispoliisi kuvitteli, että hänen vartalokameransa oli kytketty pois päältä, jonka vuoksi hän päätti varastaa kotietsinnän aikana yli 10 000 dollarin edestä tavaraa.
Molemmat poliisit kiistivät syyllisyytensä ja toinen totesi tunteneensa pakotetuksi varastamaan
Vartalokameralta käy nopeasti ilmi, kuinka naispoliisi ja hänen kollegansa pistävät taskuun kaikenlaisia arvoesineitä etsinnän aikana. Naispoliisi oli myöhemmin oikeudenkäynnissä todistanut mieskollegaansa vastaan ja sanonut tunteneensa olonsa pakotetuksi varastamaan.
Miespoliisi oli sen sijaan sanonut ettei nähnyt naispoliisin varastavan mitään todeten samalla olevansa itse syytön. Miespoliisin mukaan kyseessä on poliittinen salaliitto, jossa piirikunnan johtajat ja syyttäjä yrittävät pelata miehen ulos poliisin virasta.
Oheista videota katsoessa on todella vaikea uskoa, että kumpikaan osapuoli olisi oikeasti syytön tai pakotettu tekemään mitään.
Jenkeissä vartalokamera on paljastanut jo lukuisia poliisien tekemiä rikoksia – jaa juttu Facebookissa, jos toivot että nämä poliisit saavat potkut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille