Suomesta on tullut turistien suosima kesäkohde – Tästä asiasta ulkomaalaisia kuitenkin varoitetaan
Pohjois-Euroopan viileät kesät houkuttelevat nyt matkailijoita, jotka haluavat paeta Etelä-Euroopan paahtavia helteitä. Ilmiölle on jopa oma nimensä: coolcation. Viileämmissä kohteissa lomailu kasvattaa nopeasti suosiotaan, mutta trendillä on myös varjopuolensa.
Euronewsin mukaan yhä useampi matkailija suuntaa kesäisin esimerkiksi Kreikasta, Espanjasta ja Portugalista kohti pohjoista. Taustalla vaikuttavat muun muassa yleistyneet lämpöaallot, metsäpalot ja muut sään ääri-ilmiöt, jotka ovat saaneet monet etsimään miellyttävämpiä matkakohteita.
Dragon Passin markkinointijohtaja Andrew Harrison-Chinnin mukaan kyse on laajemmasta muutoksesta matkailijoiden ajattelussa.
– Matkailijat valitsevat matkoja, jotka ovat sopusoinnussa heidän arvojensa kanssa. Pohjoismaiset kohteet tarjoavat modernille matkailijalle jotain sellaista, minkä arvo nousee koko ajan: tilaa, rauhaa ja kestävyyttä, hän sanoo.
Harrison-Chinn arvioi, että matkailijat etsivät entistä enemmän hyvinvointia, luontoa ja rauhallisempaa elämäntapaa korostavia kokemuksia.
– Suomalaisesta saunasta Norjan vuonojen vaelluksiin – yhä useammat matkailijat suuntaavat pohjoiseen nauttimaan tasapainosta ja hyvinvoinnista.
Kaikki eivät kuitenkaan ihastu
Viileämmät kesäkohteet eivät sovi kaikille. Euronews muistuttaa, että Pohjoismaissa matkailija kohtaa usein korkeamman hintatason kuin Etelä-Euroopassa. Myös sää voi muuttua nopeasti, eikä aurinkoisia lomapäiviä voi pitää itsestäänselvyytenä.
Insider Villasin perustaja Olivier Heuchenne huomauttaa, että osa suosituista kohteista sijaitsee syrjäisillä alueilla, joihin matkustaminen voi olla työlästä.
– Lisäksi, jos etsit vilkasta yöelämää tai paljon sosiaalista vilskettä, nämä kohteet saattavat tuntua hieman hiljaisilta, Heuchenne kertoo.
Turistien määrä huolettaa
Kasvava kiinnostus on nostanut esiin myös kysymyksiä matkailun vaikutuksista pohjoiseen luontoon ja paikallisyhteisöihin. Monet Pohjoismaiden matkailukohteet ovat huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi Rooma, Barcelona tai Mykonos, eikä niitä ole suunniteltu vastaanottamaan valtavia matkailijamääriä.
Lisäksi lyhyt kesäkausi keskittää suuren osan matkailusta muutamalle kuukaudelle.
– Alueiden syrjäkylissä ja kansallispuistoissa ei ole välttämättä infrastruktuuria suurten väkijoukkojen ylläpitoon, ja liikaturismi voi rasittaa näiden maiden koskematonta luontoa, josta ne nimenomaan tunnetaan, sanoo Expat Exploren innovaatiopäällikkö Megan Vila.
Siinä missä eteläisen Euroopan matkailukohteet ovat pitkään kärsineet liikaturismista, sama ilmiö saattaa tulevaisuudessa koskettaa myös pohjoista. Siksi viileämmän loman perässä matkustavien määrän kasvu herättää sekä innostusta että huolta.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätä pakkausmokaa kadut viimeistään lentokoneessa – reissu menee todennäköisesti pilalle
- Älä koskaan tee tätä mokaa, jos lennät lapsen kanssa – saat muiden matkustajien vihat päällesi
- Haluatko matkustaa ilmaiseksi? Kokeile näitä 4 niksiä
- Hotellisiivooja paljastaa: Älä koskaan käytä tätä asiaa hotellihuoneessa
- Supertähtien suosikkilomakohteet – täällä voit törmätä megaluokan julkkiksiin!
- Uusi varoitus: Älä enää matkusta näihin suosikkikohteisiin!
- Yllättävä muutos näkyy nyt suomalaisten matkailussa – Näiden kohteiden suosio romahti
- Nämä 8 suomalaista tapaa saavat ulkomaiset turistit hämilleen
- Näitä ei kannata ostaa lentokentältä – 10 asiaa, joista maksat helposti liikaa
- Pakkaaminen helpottuu näillä vinkeillä – 10 nerokasta niksiä, joilla säästät tilaa ja hermoja