Nämä julkkikset eivät koskaan valmistuneet lukiosta

Jos arvosanasi tuntuvat riittämättömiltä tai luulet, ettei papereillasi ehkä pääse koskaan tienaamaan suuria summia, älä huolestu. Nämä julkisuuden henkilötkin jättivät koulun kesken, ja hyvin näyttää menevän!
Tänään moni nuori saa laittaa valkolakin päähänsä. Osa lukio-opiskelijoista ei kuitenkaan koskaan saa vietyä lukiourakkaansa loppuun saakka, mutta ei huolta. Esimerkiksi Johnny Depp ei koskaan valmistunut ylioppilaaksi vaan jätti opinnot kesken ja alkoi tekemään musiikkia. Sekin suunnitelma epäonnistui, mutta Pirates Of The Caribbean -elokuvien tähdellä näyttäisi silti sujuvan ihan hyvin. Myöskään Harry Potter -elokuvista tunnettu Daniel Radcliffe joutui laittamaan uran lukio-opintojen edelle. Räp-artisti Eminem uusi 9. luokan kolme kertaa ennen ylioppilastutkinnon suorittamista – jossa hän kuitenkin epäonnistui.
Lukiotutkinnon aloittaneita ja kesken jättäneitä ovat muun muassa myös muusikko Kurt Cobain, näyttelijä Mark Wahlberg, räp-artistit Drake ja Lil Wayne sekä näyttelijät Jim Carrey ja Ryan Cosling.
Lähde: Smosh
- Feissarimokat: mies rakastui Nesteen myyjään – koittaa tavoittaa hänet sosiaalisessa mediassa
- Feissarimokat: Eerolla on ratkaisu ilmastonmuutokseen – repi pelihousunsa
- Feissarimokat: Hanna ihmetteli miksi poikaystävä vaihtoi pyyhkeen joka päivä – härski syy
- Feissarimokat: Kelan tuilla pärjää hyvin, eikä tarvitse käydä lainkaan töissä
- Feissarimokat: Minna sai tililleen 200 tuhatta euroa – lue miten hän toimi
- Feissarimokat: Ella hässi miehensä kanssa ovi auki – yhtäkkiä mummo tuijotti heitä
- Ainoastaan harva ihmisistä löytää tällä ruotsalaisella torilla piileskelevän varkaan
- Feissarimokat: Mies laittoi poikansa housut pesukoneeseen – unohti tarkistaa taskut
- Feissarimokat: nainen haluaa päästä heiluttamaan peittoa – ongelma ratkeaa heti
- Onko tässä maailman kuumin sairaanhoitaja? Internetin mielestä asia on niin