Nuorukainen on potkaisemassa palloa – pahin painajainen käy toteen vain sekunnin tuhannesosassa
16-vuotias Ivan Zaborovsky sai kirjaimellista lisävirtaa, kun hänen jalkapalloharjoituksensa olivat loppumassa.
Palloa maaliin potkaisemassa ollut Ivan sai salamaniskun suoraan päähänsä. Iskun voimasta tajuttomasti mennyt maalivahti selvisi tilanteesta lähes ehjin nahoin ja palasi kentälle jo muutaman viikon kuluessa. Tämä tarina kuulostaisi liian uskomattomalta ollakseen totta, mutta onneksi tapaus saatiin tallennettua videolle.
Tiesitkö, että salamaniskuun kuoleminen on epätodennäköisempää kuin lotossa voittaminen?
Suomessa kuoli vuosina 1998 – 2008 salamaniskuun seitsemän ihmistä. Näin suomalaisen todennäköisyys kuolla vuoden aikana salamaniskuun on 0,000012%, Nelonen.fi kertoo.
Lottovoiton todennäköisyys yhdellä kierroksella pelatessa on huomattavasti pienempi kuin salamaniskuun kuoleminen. Tosin lottoa pelataan 52 kierrosta vuodessa, jonka seurauksena voiton todennäköisyys kasvaa 0,00034 prosenttiin.
Joka viikkoa lottoa pelaava suomalainen voittaa siis 28 kertaa todennäköisemmin lotossa kuin kuolee samaniskuun.
Jaa uutinen, jos et olisi uskonut että tuollaisesta voi selvitä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa