Oikealla kyljellä ei kannata nukkua – 4 tapaa, joilla se vaikuttaa terveyteen
Nukkuma-asennolla voi olla suuri merkitys terveyteen.
Hyvät yöunet ovat välttämättömiä, jos haluaa voida hyvin fyysisesti sekä henkisesti. Unta tulisi saada reilusti, muutama tunti ei siis riitä. Myös nukkuma-asento ja tapa, jolla nukut on merkittävässä asemassa unenlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Nukkuma-asento vaikuttaa muun muassa jaksamiseen ja kehoosi, erityisesti selkään ja vatsaan. Minä nukun yleensä aina kyljelläni, sillä en pysty nukahtamaan selälläni. Luettuani tämän jutun, aion kuitenkin yrittää nukahtaa eri asennossa kuin aikaisemmin. Tai siis en nuku ainakaan oikealla puolella! Tässä on muutamia syitä, miksi ihmisen ei tulisi nukkua oikealla kyljellä. Tutkimuksen julkaisi Journals Clinic gastroenterology.1: Ruoansulatus toimii paremmin
Vatsalaukkusi sijaitsee vasemmalla puolella mahaa, jonka vuoksi vatsahapot menevät helpommin ruokatorveen jos nukut oikealla kyljellä. Vasemmalla kyljellä nukuttaessa ruoansulatus toimii optimaalisella tavalla. Jos sinulla on ollut vatsavaivoja, närästystä tai muita ongelmia niin on erityisen tärkeää ettet nuku oikealla kyljellä.2: Sydämesi voi paremmin
Aortta taipuu vasemmalle puolelle rintaa, jonka vuoksi se saa apua veren pumppaamiseen jos nukut vasemmalla kyljellä. Oikealla puolella nukuttaessa sydän joutuu tekemään enemmän töitä, sillä se joutuu pumppaamaan verta aluksi ylöspäin, jonka vuoksi verenkierto heikkenee.3: Pernaan kohdistuva paine
Perna sijaitsee kehon vasemmalla puolella. Sen tehtävänä on puhdistaa vertamme ja kuljettaa pois kuona-aineita. Jos nukut oikealla kyljellä, niin vaikeutat pernan toimintaa.4: Kehosi voi paremmin
Vatsalaukku ja haima sijaitsevat vasemmalla puolella, joten teet koko kehollesi palveluksen, kun vältät oikealla kyljellä nukkumista. En tiennytkään että oikealla kyljellä nukkuminen on näin epäterveellistä! Jaa tieto Facebookissa ja auta ystäviäsi voimaan paremmin!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa