Onko sinulla tällaiset shortsit? Tarkista ne välittömästi ja vältä vaarallinen tilanne
Harmittoman näköiset uimashortsit voivat aiheuttaa suunnatonta kipua.
Useimpien uimashortsien sisäpuolella on verkko, joka voi rikkoutuessaan olla vaarallinen. 5-vuotias Jack oli äitinsä kanssa uimassa, kun yhtäkkiä valtava kipu sai pojan huutamaan kurkku suorana. Äiti ymmärsi, että kyseessä on hätätilanne, mutta ei varmasti osannut aavistaa, että syypäänä olivat shortsit.
1. 5-vuotias Jack oli uimassa, kun tapahtui jotain todella odottamatonta.

2. Poika ei aluksi pystynyt kertomaan, mikä oli hätänä. Äiti kuitenkin tiesi, että nyt on tosi kyseessä, sillä lapsi ei ollut koskaan ennen itkenyt tällä tavalla.

3. Pojan leikkiessä vedessä uimashortsien sisäpuolella oleva verkko oli kiertynyt peniksen ympärille. Äiti oli yrittänyt leikata saksilla shortsit auki, mutta ei kyennyt, jonka seurauksena täytyi lähteä sairaalaan.

4. Lääkärissä shortsit saatiin poistettua ja penis säilyi vahingoittumattomana.

5. Kukaan ei varmasti olisi osannut aavistaa, että pieni reikä shortseissa voi aiheuttaa vaaratilanteen.
Kuva alla:

6. Lääkärissä kerrottiin, että tämä ei ollut ensimmäinen tapaus. Muutama viikko aiemmin toinen poika oli tullut sairaalaan samassa tilanteessa.

7. Shortseja valmistanut yritys pyysi pojalta ja äidiltä anteeksi. Lääkärit kehoittavat vanhempia leikkaamaan turhat verkot pois shortsien sisältä, jotta tällaisilta tilanteilta vältytään.
Lähde: lifebuzz.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Mitä sinä tekisit 60 miljoonalla eurolla?
- Feissarimokat: Onko kaksivuotiaani vajaa?
- Feissarimokat: Ovatko miehet liian herkkiä deittiäppeihin?
- Feissarimokat: Onko sinuakin huijattu koko lapsuutesi?
- Oletko aina hymyillyt väärin? Tämä hymy on varoitusmerkki
- Kuulutko sinä heihin, jotka onnistuvat ratkaisemaan tämän aivopähkinän?
- Feissarimokat: Anu sai 7 lotossa oikein – tulos jättää silti kylmäksi
- Feissarimokat: Telian myyjä vei lapselta karkin – perustelu hämmentää
- Tuliko muumeista tuhmia? Löytyivät aikuisten hyllystä
- Pizzerian mainosmoka saa kahvit menemään väärään kurkkuun naurusta
- Kuulutko sinä heihin, jotka onnistuvat ratkaisemaan tämän aivopähkinän?
- Oletko aina hymyillyt väärin? Tämä hymy on varoitusmerkki
- Feissarimokat: Onko sinuakin huijattu koko lapsuutesi?
- Feissarimokat: Ovatko miehet liian herkkiä deittiäppeihin?
- Feissarimokat: Onko kaksivuotiaani vajaa?
- Feissarimokat: Mitä sinä tekisit 60 miljoonalla eurolla?