Onnekas merijalkaväen sotilas selviää tarkka-ampujan laukauksesta – hengenlähtö senttien päässä
Afganistanissa sattunut läheltä piti -tilanne tallentui yhdysvaltalaisen merijalkaväen sotilaan kypäräkameralle.
Sota aiheuttaa menetyksiä kaikilla osa-alueilla ja tämän vuoksi sanotaankin ettei sotaa voita kukaan. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas sai kokea sodan kauhun läheltä piti -tilanteen aikana. Afganistanin talibaanit väijyivät Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita ja odottivat sopivaa tilaisuutta. Tällä kertaa yhdysvalloista kotoisin oleva sotilas selvisi kuitenkin säikähdyksellä, sillä luoti meni hänen ohitseen hipaisten kypärää.
Koko ryhmällä oli onnea ettei luoti osunut keneenkään. Minua pisti silmään kuitenkin se, etteivät sotilaat tuntuneet olevan kovin hämmentyneitä näinkin kamalassa tilanteessa.
Laukaus tallentui yhden ryhmäläisen kypäräkameralle – tapaus sattui Now Zadin alueella, Helmandin provinssissa vuonna 2014.
Oheista videota on katsottu tähän päivään mennessä yli 23 miljoonaa kertaa.
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?