Opettaja harrasti seksiä teini-ikäisten poikien kanssa – katso miten hän jäi kiinni
Musiikinopettaja järjesti kotonaan kännisiä seksisessioita koulun teini-ikäisten poikien kanssa.
Laurie Softley ajoi 17-vuotiaan pojan kanssa asunnolleen, jossa hän antoi alaikäiselle alkoholia ja alkoi strippaamaan hänen edessään — sama toistui myöhemmin toisen 17-vuotiaan kanssa.
Opettaja oli aluksi harrastanut seksiä oppilaan kanssa, jota hän opetti.
Lopulta huhut seksiä harrastavasta opettajasta kantautuivat aikuisten korviin ja tutkinta käynnistettiin. Softley selvisi aluksi pelkällä varoituksella.
Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 2012, opettaja houkutteli oppilaan kotiinsa ja harrasti hänen kanssaan seksiä.
Naimisissa oleva Softley erotettiin viime vuonna Ecclesbournen koulusta, joka sijaitsee Derbyshiren kreivikunnassa Englannissa. Opettaja oli jäänyt kiinni harrastettuaan seksiä myös toisen oppilaan kanssa ja asiasta tehtiin rikosilmoitus poliisille. Molemmat uhrit kertoivat tällä viikolla oikeudessa kuinka Softley, 34, oli vaaninut heitä. Tänä päivänä 20-vuotias oppilas kertoo kuinka Softley houkutteli hänet kotiinsa, sen jälkeen kun kaksikko oli ollut baarissa. Oppilas kertoi: ”Hän kaatoi meille molemmille viiniä. Yhdessä kohdassa me aloimme suudella. Me jatkoimme suutelua ja riisuimme vaatteemme. Menimme tämän jälkeen hänen makuuhuoneeseensa. Neiti Softley otti seuraavaksi kondomin makuuhuoneen yöpöydältä ja me harrastimme seksiä.”
Toinen oppilaista sanoi: ”Hän otti paitansa pois. Hänellä ei ollut rintaliivejä. Minä veikkaan että hän otti housunsa pois, sillä tein aloitteen.”
Opettaja kertoo pysyneensä tapauksista hiljaa, sillä hän ei halunnut menettää työpaikkaansa.
Muut oppilaat kuvailivat neiti Softleyn toimintatapaa seuraavasti: ”Hän ostaa sinulle drinkin — ja tekee ilmeisesti enemmänkin.”
Softley sai elinikäisen kiellon toimia opettajana ja koulu pahoitteli tapahtunutta oppilaiden vanhemmille.
Näitä tapauksia tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Ei minun aikanani koskaan tapahtunut (tietääkseni) tällaista.
Lähde: The sun.co.uk
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?