Öykkärit haukkuvat tyttöystävää huor*ksi – poikaystävä antaa molemmille opetuksen
Älä koskaan häiritse kahden ihmisen välistä soidinmenoa. Tämä on oppi, jonka kaksi häirikköä sai kokea kantapään kautta. Toisaalta voisin myös sanoa tähän väliin, että kyseisen pariskunnan kannattaisi hankkia huone.
Sydneyssä sattunut välikohtaus alkoi, kun kaksi miespuolista henkilöä alkoi ahdistelemaan maassa pussaillutta pariskuntaa. Miehet olivat kysyneet mitä poikaystävä tekee tyttöystävänsä päällä, jonka jälkeen he olivat haukkuneet naista huoraksi. Pariskunta oli viettämässä molempien syntymäpäivää, kun juhlat keskeytyivät ja äityivät nyrkkitappeluksi.
Tyttöystäväänsä puolustanut mies löi molempia häiriköitä kerran. Poliisin saapuessa paikalle poikaystävä pidätettiin ja maassa maannut häirikkö vietiin sairaalaan.
On hieman erikoista, että selvästi itsepuolustuksena lyöty yksi isku johtaa tässä tapauksessa oikeudenkäyntiin. Haluaisin tietää mitä ihmettä poikaystävän olisi pitänyt tehdä ellei puolustaa omaa kumppaniaan?
Samalla videota katsoessa käy ilmi, että kuonoonsa saanut mies oli aikaisemmin aiheuttanut ongelmia ravintolassa iskiessään toista miestä päällä kasvoihin.
Voit katsoa videon alapuolelta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa