Paha sai palkkansa: salametsästäjä joutui uhriksi – leijonat yllättivät ja jättivät vain miehen pään jäljelle
Eläinten salametsästäjät myrkyttävät, ampuvat ja tappavat eläimiä myydäkseen niiden ruumiinosia pimeillä markkinoilla.
Esimerkiksi sarvikuonoja metsästäessä salametsästäjät ampuvat majesteettisen eläimen ja leikkaavat siltä pelkän sarven talteen – en pysty edes kuvailemaan sanoin, kuinka sairasta ja ällöttävää toimintaa tällainen on. Vika ei ole kuitenkaan pelkästään köyhissä salametsästäjissä, sillä sarvista valmistettavaa jauhetta ostavat ihmiset ovat vähintään yhtä syyllisiä.
Miehen jäännöksistä ei jäänyt juurikaan mitään jäljelle, sillä leijonat olivat syöneet hänet. Vain miehen pää oltiin jätetty jäljelle.
Paikallinen poliisi, Moatshe Ngoepe, kertoi viranomaisille että kuollutta miestä luultiin aluksi puiston työntekijäksi joka oli kadonnut. Kadonneena ollut mies löydettiin kuitenkin myöhemmin. Miestä ei olla vielä tunnistettu, mutta tutkinnat hänen identiteettinsä selvittämiseksi ovat käynnissä. Poliisi löysi pään läheltä ladatun kiväärin, jonka vuoksi he uskovat miehen toimineen salametsästäjänä. Kansallispuistossa tapahtuva salametsästys on ollut nousussa kohonneen sarvikuonojen sarvien kysynnän vuoksi.
Tammikuussa 2017, Limpopon kansallispuistosta löydettiin kolme myrkytetty leijonaa, joiden päät ja tassut oltiin leikattu talteen.
Villieläinten metsästäminen on laitonta Etelä-Afrikassa ilman maanomistajan ja viranomaisten lupaa. Valitettavasti rikkaat voivat kuitenkin ostaa itselleen oikeuden, jolla he pääsevät ampumaan savannilla eläviä eläimiä – en tiedä, onko tämä yhtään sen parempaa kuin salametsästäminen. Se että menee tappamaan eläimiä vain siksi että on varaa… On täysin käsittämätöntä ja brutaalia. Leijonia metsästetään salaa lähinnä ruumiinosien vuoksi, sillä niillä on kova kysyntä Afrikan ja Aasian lääkemarkkinoilla. Salametsästäjiä uhkaa kova tuomio, mutta riski vs. tuotto on niin kova, että moni köyhissä oloissa elävä salametsästäjä haluaa ottaa riskin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan