Paina kanaa sormella – näin saat selville, onko liha tuoretta vai vanhaa
Jos et ole varma siitä, onko ostamasi kana tuoretta niin kokeile tätä niksiä.
Jos syöt lihaa, niin kana on varmasti yksi yleisimmistä raaka-aineista, joita jääkaapistasi löytyy. Kana on edullista ja kaiken lisäksi se sopii niin riisin, perunan kuin pastankin kanssa. Mutta oletko koskaan miettinyt, kuinka pilaantuneen ja tuoreen kanan erottaa (muuten kuin pelkän hajun perusteella)? Paketeissa on tietenkin päivämäärä ja tieto siitä, miltä tilalta ruoka on saapunut, mutta joskus liha saattaa pilaantua jo ennen päivämäärää. Onneksi kananlihan tuoreuden voi testata vain muutaman sekunnin kestävällä niksillä! Julkkiskokki Curtis Stone näyttää sinulle seuraavaksi, kuinka kanan tuoreuden voi määritellä käyttäen vain yhtä sormea. Hän kertoo että kananlihan tulisi ponnahtaa välittömästi takaisin paikoilleen, kun sitä painaa sormella ja päästää otteen irti.
Jos liha ei ponnahda takaisin alkuperäiseen muotoon, niin se ei välttämättä ole enää parhaimmillaan. Kyseessä on siis todella simppeli niksi, joka paljastaa totuuden.
Tämä ei kuitenkaan ole ainut keino, jolla kananlihan tuoreuden voi määritellä nopeasti. Curtis Stonen mukaan ostajan kannattaa kiinnittää huomiota myös lihan väriin.
Jos haluat tietää miksi, niin katso oheiselta videolta loput vinkit:
Nämä vinkit ovat todella hyödyllisiä, kun haluat saada parasta vastinetta rahoillesi. Kana sopii loistavasti grilliin, uuniin, pannulle, salaatteihin ja niin edelleen.
Curtis toteaa että ihmisten tulisi aina suosia kokonaisia kanoja, joita ei olla leikattu pienemmiksi paloiksi. Kokonaiset kanat ovat lähes varmasti tuoreempia kuin valmiiksi paloitellut ja pakatut kanapalat.
Piditkö näistä vinkeistä? Älä pihistele, vaan jaa tietoa eteenpäin!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Tämä nimitys Helsingistä on sitten kielletty – ”Senkin maalaistollot!”