Africa Studio / Shutterstock.com
Africa Studio / Shutterstock.com

Lontoolainen palokunta on pyytänyt leikkisiä pariskuntia ajattelemaan tarkemmin ennen kuin harjoittavat seksuaalisia leikkejään, sillä ihmisten jumiutuminen erilaisiin esineisiin (kuten juuri käsirautoihin) on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana.

Palokunnan mukaan niiden, jotka pitävät käsirautaleikeistä, tulisi pitää avain aina käden ulottuvilla, jotta hätäpuheluilta vältyttäisiin. Kolmen vuoden aikana palokunta on kutsuttu 79 tapahtumaan, jossa ihmiset ovat hukanneet avaimen käyttäessään käsirautoja leikeissään.

Nolostuneiden pariskuntien lisäksi palokunta on joutunut myös käsittelemään yli 1300 tapausta, jossa ihmiset ovat jumittuneet kotitalouskoneisiin. Tähän kuuluu esimerkiksi miehiä, jotka ovat saaneet peniksensä jumiin leivänpaahtimiin ja imureihin.

Huolestuneet vanhemmat olivat myös syynä soittoihin, sillä heidän lapsensa olivat saaneet päänsä jumiin lasten pottiin ja wc-istuimiin.

Vaikka jotkut tapauksista vaikuttavat huvittavilta, haluaisi palokunta varmasti käyttää resurssejaan viisaasti, sillä outojen puheluiden hinnaksi tuli yhteensä 377 000 puntaa.

Palokunta muistuttaakin lontoolaisia, että hätänumero on vain todellisia hätätapauksia varten.

Lähde: Metro