Perhe vuokraa kodin viikonlopun ajaksi – lohduton näky odottaa, kun he palaavat takaisin
Asunnon tai talon vuokraaminen tuntemattomalle tuo aina mukanaan potentiaalisen riskin.
Poliisin mukaan asunnon vuokrannut henkilö oli käyttänyt väärennettyä luottokorttia ruoan ja alkoholin ostoon. Hän oli järjestänyt ”huumeiset orgiat”, jonka seurauksena Calgaryssa sijaitseva koti tuhoutui.
Calgaryn luoteisosassa sijaitseva talo oltiin laitettu vuokralle Airbnb:n kautta.
Mies ja vaimo olivat vuokranneet kotinsa viikonlopuksi 24. – 27. päivä huhtikuuta. Vuokralaiset olivat tuhonneet heidän kotinsa jättäen jälkeensä biovaarallista jätettä, majoneesiin peittyneitä huonekaluja, viinalammikkoja ja kondomeja ympäri asuntoa.
Poliisin mukaan bileistä ja kovasta metelistä tehtiin useampi ilmoitus viikonlopun aikana.
Viranomaiset palasivat talolle maanantaina, kun talonomistajat soittivat ja pyysivät apua vuokralaisten poistamiseen talosta. Rikostutkijat yrittävät tällä hetkellä selvittää valvontakameroiden avulla väärennettyä luottokorttia käyttäneen henkilön henkilöllisyyden.
Poliisi pyysi myös bileisiin osallistuneita henkilöitä astumaan esiin ja kertomaan kuka on vastuussa tapahtumista. Poliisin tekemän arvion mukaan perheen kotiin syntyi 50 000 – 75 000 euron edestä vahinkoa, tosin nyt summa on tuplaantunut jo 150 000 euroon.
Airbnb tarjosi perheelle korvaavan asunnon, kunnes koti on saatu kunnostettua asumiskelpoiseksi. Tähänastisen tiedon mukaan remonttiin ja siivoukseen saattaa kulua jopa kuukausia. Onneksi Airbnb on kuitenkin luvannut kattaa edes siivouksesta ja korjaustöistä syntyvät kulut.
Katso alta video, joka aiheuttaa kylmiä väreitä.
Kannattaa tosiaan olla tarkkana, kun vuokraa kotiaan tuntemattomille ihmisille!
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?