Perheenisä osti kulhon 4 punnalla – uskomaton arvo paljastui vastaa arvioinnin jälkeen
Isä ällistyi kuullesaan että hänen hammasharjakulho olikin 4 tuhatta vuotta vanha reliikki.
Karl Martin osti kulhon markkinoilta, johon ihmiset tuovat tavaroitaan myyntiin. Hän maksoi kulhosta vain 4 puntaa, eikä aavistanut mitään sen todellisesta arvosta.
Mutta 49-vuotias Karl Martin, joka kerää antiikkiesineitä harrastuksenaan ja työskentelee antiikkiliikkeessä, huomasi samankaltaisen kulhon antiikkiliikkeessä ja päätti viedä oman kulhonsa tarkistettavaksi.
Hän pyysi arviota kollegaltaan, Hanson’s Auctioneers -nimisessä liikkeessä ja hämmästyi että se oli peräisin Afganistanista ja vuodelta 1900 ekr.
”Käytin sitä kylpyhuoneessa hammasharjapidikkeenä – siihen tuli jopa muutamia tahroja hammastahnasta.

”Ostin sen paikallisilta markkinoilta, jotka järjestettiin Willingtonin kylässä, Derbyshiressä. Pidin siitä heti. Epäilin että se oli todella vanha, mutta unohdin koko jutun nopeasti. Eräänä päivänä töissä, autoin Hansonin antiikkiasiantuntija, James Brenchleytä, purkamaan lastin ja huomasin samankaltaisen kulhon. Maalaukset olivat samankaltaisia ja siinä oli myös maalattuja eläimiä. Menin seuraavaksi kotiin, otin kulhon mukaan ja pyysin Jamesia arvioimaan omani”, Karl Martin kertoo.

”Hän vahvisti että kulhoni oli peräisin Afganistanista ja se oli lähes 4000 vuotta vanha. Se oltiin 2000 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Se on uskomatonta. Todella uskomatonta. Olen itse erikoistunut Iso-Britannian historiaan, joten en ollut tämän alan asiantuntija. Kulhossa oli ollut minun, lapseni ja vaimoni hammasharjat. En kuitenkaan koskaan saa tietää, kuinka se päätyi myyntiin markkinoille”, Karl Martin toteaa.

”Pidän kulhosta, mutta päätin myydä sen Hansonin antiikkiliikkeeseen marraskuussa, jotta näkisin kuinka paljon siitä maksettaisiin. Kulhosta kiinnostuttiin välittömästi ja se myytiin lopulta 80 punnalla – ei mikään suuri omaisuus, mutta hyvä tuotto. Ehkä minun olisi pitänyt säilyttää se. Tunnen itseni syylliseksi, kun pidin hammasharjaani siinä.”
Hansonin antiikkiliikkeen johtaja, James Brenchey, sanoi: ”se on ”Indus Valley Harappan” -sivilisaation kulho, joka on peräisin 1900 ekr.

”Kyseessä oli pronssiajan sivilisaatio, joka asui pääosin Etelä-Aasian läntisellä alueella. Antiikin Egyptin ja Mesopotamian ohella, se oli yksi levittäytyneimmistä sivilisaatioista. Sivilisaatio sijaitsi pääosin tämän päivän Intian, Pakistanin ja Afganistanin alueella. Tällaisia esineitä tulee aika ajoin vastaan ja tunnistin heti tekniikan, jota kulhon maalauksessa oltiin käytetty. Kulho on luultavasti päätynyt Iso-Britanniaan rikkaiden matkustajien kanssa”, James Brenchley sanoo.
Odotin henkilökohtaisesti että kulho olisi ollut arvokkaampi. Toisaalta on uskomatonta ajatella että se on säilynyt 4000 vuoden ajan ehjänä!
Jaa artikkeli Facebookissa, jotta ystäväsi saavat lukea Karl Martinin ihmeellisestä löydöstä.
Lähde: mirror.co.uk
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun