Poliisi ratsaa tavallisen näköisen omakotitalon – sisäpuolelta löytyy todella suuri kasvattamo
Marihuanan eli kannabiksen kasvattaminen kotioloissa on kiellettyä poikkeuksia lukuunottamatta.
Ihmiset eivät välttämättä suhtaudu kannabikseen yhtä vakavasti kuin muihin huumeisiin – samalla on kuitenkin hyvä muistaa että virkavalta tulkitsee kannabiksen ihan yhtä lailla huumeeksi kuin muutkin aineet. Yhdysvaltojen lukuisissa osavaltioissa laillistettiin kannabiksen viihdekäyttö, jonka seurauksena miljardibisnes on auennut laillisille yrityksille. Kannabiksella voi tehdä myös merkittäviä summia rahaa kotikasvatuksen avulla, joka on tosin monissa maissa laitonta.
Kannabiksesta lähtee todella vahva haju, joka leviää nopeasti muihin asuntoihin tai taloihin, siksi kiinnijäämisen riski on suuri. Kannabiskasvi vaatii myös lämpimät kasvuolosuhteet, paljon valoa ja hyvän tuuletusjärjestelmän, joten laitteistoon tulee investoida kohtuullinen summa.
Moni kotikasvattaja jää lopulta kiinni anonyymin vinkin tai muun virheen seurauksena
Tässä tapauksessa poliisi teki ratsian tavallisen näköiseen omakotitaloon, jonka sisätilat oltiin muutettu kasvattamoksi. Talossa oli satoja, ellei jopa tuhansia kannabiskasveja, joiden markkina-arvo olisi ollut huima. Tällä kertaa huumeita kasvattanut pariskunta ei kuitenkaan onnistunut lyömään rahoiksi, sillä kasvit takavarikoitiin ja rikolliset saivat tuomion.
Naisen ja miehen ilmeestä näkee, että heitä kaduttaa toden teolla!
Huumeiden kanssa ei kannata pelleillä, jaa uutinen jos olet samaa mieltä.
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?