Puhelin katosi lentokoneen penkin rakoon – näin tavallinen tilanne johti tulipaloon
Puhelin luiskahtaa lentokoneen istuimen sivuun ja katoaa näkyvistä. Ensimmäinen ajatus voi olla säätää istuinta, jotta rakoon näkisi paremmin. Jos puhelin on jäänyt mekanismin väliin, istuimen liikuttaminen voi kuitenkin murskata laitteen ja vaurioittaa sen akkua.
Britannian lentoturvallisuustutkinnan AAIB raportti kertoo, miten tällainen tilanne johti tulipaloon Miamista Lontooseen matkalla olleessa lentokoneessa lokakuussa 2020.
Savu paljasti, mitä istuimen sisällä oli tapahtunut
Noin 40 minuuttia ennen laskeutumista matkustaja nosti makuuasennossa olleen istuimensa pystympään ja lähti käymään WCä. Kun matkustamohenkilökunnan jäsen ryhtyi keräämään vuodevaatteita pois, hän huomasi voimakkaan hajun. Istuinpistorasiaan kytketyn latausjohdon toinen pää katosi istuimen sivuun.
Istuimesta nousi savua. Sen sivuun pudonnut puhelin oli jäänyt säätömekanismin väliin ja murskaantunut. Matkustamohenkilökunta sammutti palon, ja kone jatkoi Lontoon Heathrow’n lentoasemalle. Kukaan ei loukkaantunut, eikä kone vaurioitunut.
Jätä istuin paikalleen ja pyydä miehistö apuun
Jos puhelin katoaa istuimen rakoon, jätä säätönapit rauhaan ja kerro asiasta heti matkustamohenkilökunnalle. Kerro, mihin puhelin putosi ja oletko ehtinyt liikuttaa istuinta sen jälkeen.
Euroopan unionin lentoturvallisuusvirasto EASA muistuttaa, että istuimen liikkuviin osiin jääneen laitteen akku voi vaurioitua tai mennä oikosulkuun. Apua kannattaa pyytää heti, vaikka savua ei näkyisi. Jos huomaat savua tai laite kuumenee, kerro siitä miehistölle saman tien.
Lähteet: Britannian lentoturvallisuustutkinta AAIB,
Lue lisää:
- Lentoemäntä vetoaa matkustajiin: Tämä tapa voi vaarantaa kanssamatkustajan terveyden
- Yksi viikonpäivä erottuu edukseen lentolippujen hinnoissa – tämä on halvin päivä lentää
- Pariskunta matkusti syrjäisille paratiisisaarille erikoisella tavalla – maksaisitko tästä 12 000 dollaria?
- Pakkaatteko puolison kanssa omat laukut? Yksi muutos voi helpottaa loman alkua
- Nainen vuokrasi kotinsa Airbnb:n kautta – oven takana odotti näky, joka sai hänet muuttamaan pois
- Pariskunta matkusti syrjäisille paratiisisaarille erikoisella tavalla – maksaisitko tästä 12 000 dollaria?
- Lentoemäntä vetoaa matkustajiin: Tämä tapa voi vaarantaa kanssamatkustajan terveyden
- Tässä hotellissa yöpyminen vaatii teräksisiä hermoja – menisikö sinulla pupu pöksyyn?
- Puhelin katosi lentokoneen penkin rakoon – näin tavallinen tilanne johti tulipaloon
- Yksi viikonpäivä erottuu edukseen lentolippujen hinnoissa – tämä on halvin päivä lentää