Sahra Ali tilittää katkerana Seiskalle: Löysi Maisan kotisohvaltaan!
Maisan ja Jukan suhde on lähipiirin mukaan tullut Mikolle järkytyksenä, Seiska uutisoi.
Seiska kertoi viime viikolla kohukaunotar Maisa Torpan, 33, ryhtyneen salasuhteeseen kummilapsensa isän, huumepoliisi Jukka Kalliomäen, 48, kanssa. Jukka on Maisan entisen ystävän Sahra Alin, 36, ex-mies. Maisa on Sahran lapsen kummitäti.
Lehden saamien tietojen mukaan Jukka ja Maisa ovat olleet läheisissä tekemisissä kesästä lähtien. Salasuhteen alkaessa Maisa oli vielä naimisissa it-Mikon, 46, kanssa. Suhde ei kuitenkaan kestänyt kohua ja Maisa toimitti eropaperit käräjäoikeuteen 27. syyskuuta.
Mikko on ollut lähipiirin mukaan järkyttynyt tapahtuneesta. Myös Jukan ex-kihlattu Sahra Ali on ollut tyrmistynyt.
– Erosin Jukan kanssa huhtikuussa. Palasimme vielä heinäkuussa yhteen, mutta tein lopullisen päätöksen vakavan keskustelun jälkeen elokuun lopussa, Sahra kertoi Seiskalle.
Poliisioperaatio Jukan kotona tallentui kuviin – Seiska oli paikalla.
Maisa esitteli Jukan it-Mikolle
Sahran ja Jukan ollessa keskellä eroprosessia, Maisa oli tutustuttanut Jukan aviomieheensä it-Mikkoon.
– Jukka kävi toistuvasti kesällä Maisan ja Mikon kotona Nurmijärvellä. Maisa oli perustellut Mikolle, että haluaa tukea kummilapsensa isää eroprosessin keskellä, Seiskalle kerrotaan.
– Mikko oli tullut Jukan kanssa hyvin toimeen. Pahaa-aavistamaton Mikko oli antanut Jukalle ohjeita erokriisistä selviämiseen sekä neuvoi tätä työhakemuksen tekemisessä, Sahra paljastaa Seiskalle.
Sahra epäilee suhteen alkaneen jo tuolloin
– Maisa toistaa samaa kaavaa, kuten aina. Eihän seepra raidoistaan pääse, Sahra viestitti Seiskalle.
Sahra kuuli Seiskan mukaan syyskuun puolessavälissä lähipiiriltä, että Maisa ja Jukka ovat viihtyneet todella tiiviisti yhdessä.
Tilanne kuitenkin selvisi, kun Sahra meni toissa viikolla hakemaan poikansa skuuttia asunnolta.
– Menin asunnolle ja näin, että Maisa makasi Jukan vieressä sohvalla, Sahra tilittää.
Sahra kertoo hankkineensa jo uuden asunnon, mutta on edelleen kirjoilla vanhassa kodissaan. Asunnossa on edelleen myös paljon Sahran omaisuutta.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Haluatko matkustaa halvemmalla? Nämä 5 vinkkiä voivat säästää pitkän pennin
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Haluatko matkustaa halvemmalla? Nämä 5 vinkkiä voivat säästää pitkän pennin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan