Seikkailijat löysivät miljoonien arvoisen aarteen – katso mitä arkun sisäpuolella oli
Vuosikymmenen aarrejahti, joka johti monen seikkailijan kuolemaan on vihdoin tullut päätökseen, kun arkku löäydettiin syvältä Rocky Mountainsin erämaasta.
Meksikolainen taidekauppias, Forrest Fenn, paljasti kuluneen viikon aikana että hänen kuuluisa aarteensa on löytynyt. Mies julkaisi tiedon verkkosivustollaan ja vahvisti asian ABC News -kanavalle.
Pronssinen, 1200-luvulta peräisin oleva arkku haudattiin vuosien 2009-2010 välillä ja sen kerrottiin sisältävän arviolta 2 miljoonan dollarin edestä kultaa, koruja ja timantteja, 89-vuotias Fenn kertoo.
Piilotettu ”vuoristoiselle alueelle pohjoiseen Santa Festa”
”Aarre löytyy runsaan tähtikuvun alta, metsäiseltä Rocky Mountainin alueelta enkä ole koskenut siihen yli 10 vuoteen”, Fenn kirjoitti.
Taidekauppias jätti aarteenmetsästäjille yhdeksän vihjettä, joiden tarkoituksena oli auttaa heitä löytämään arkku. Fenn halusi aarrejahdin innostavan ihmisiä liikkumaan luonnossa. Vihjeet eivät kuitenkaan riittäneet pitämään kaikkia seikkailijoita turvassa. Moni ihminen kuoli kymmenen vuoden aikana etsiessään aarretta.
Vuonna 2017, New Mexicon osavaltion viranomaiset kehottivat ihmisiä lopettamaan etsinnät, kun eräs seikkailija oli menettänyt henkensä.
”Onnittelen tuhansia ihmisiä, jotka osallistuivat etsintöihin ja toivon että he jatkat luonnossa liikkumista jatkossakin”, Fenn kertoo.
LUE MYÖS:
- Herrasmies vai henkilökohtainen avustaja – antaisitko sinä miehen tehdä nämä asiat treffeillä?
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?