Shokkipäätös: EU kieltää aprillipäivän – tässä syy
EU kielsi aprillipäivän. Sääntö astuu voimaan heti tämän aprillipäivän jälkeen.
1.4 päivä vietetään maailmanlaajuista aprillipäivää, mutta eurooppalaisille kyseessä saattaa olla viimeinen kerta, kun pääsee pilailemaan toisten kustannuksella.
EU:n uusin direktiivi kieltää ihmisten huijaamisen, laki astuu voimaan 1.4.2019 jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä ettei aprillipäiviä vietetä enää tulevaisuudessa. EU:n uutta lakia laiminlyövät henkilöt saattavat saada pahimmillaan jopa 100 päiväsakkoa.
Asiantuntijat huolissaan
Asiantuntijoiden mukaan pilat ovat aiheuttaneet liikaa vaaratilanteita ja mielipahaa. Eräs henkilö oli jopa lentänyt Alaskaan, kun häntä huijattiin että pienen kylän lähellä sijaitsevan kuusen alle oltiin haudattu arkku, joka oli täynnä käteistä.

Professori Sykerö varoittaa ja kehottaa ihmisiä pysymään sisätiloissa.
”Suosittelen että jokainen pysyttelee turvallisesti sisätiloissa ja yrittää olla puhumasta kenenkään kanssa. Kyseessä on vain yksi päivä, joten eiköhän kukin selviä sen ajan”, EU:n virallinen sääntötohtori kertoo viikonloppu.comille ja jatkaa:
”100 vuoden päästä tulemme katsomaan 2000-luvun alkua aikana, jolloin kehenkään ei voinut luottaa.”
Kannattaa siis nauttia aprillipäivästä, kun siihen on vielä mahdollisuus.
Jaa tieto ystävällesi, jotta hän muistaa pilailla!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?