powell'sPoint / Shutterstock.com
powell’sPoint / Shutterstock.com

”Merten jättiläisen” titteliä kantaa harteillaan väistämättä elikko, joka tunnetaan sinivalaana. Kauhistuttavaa onkin ajatella, että kyseinen otus on vaarassa hävitä maapallolta eli se on kuolemassa sukupuuttoon.

Sinivalaan olemuksen huikeutta ei voi käsittää ennen kuin sen näkee luonnossa, mutta ehkä seuraavat havainnoillistavat esimerkit auttavat hahmottamaan, millaisesta jättiläisestä on kyse.

Sinivalas on suurin nisäkäs. Se painaa keskimäärin 150 tonnia ja suurimpien yksilöiden on punnittu painavan jopa 200 tonnia. Vertauksena mainittakoon, että Suomen maanteillä annettiin juuri lupa suurten rekkojen liikennöintiin, joiden maksimipaino on vaivaiset 76 tonnia. Sinivalaan sydän painaa noin 1500 kiloa ja sen kieli voi painaa saman verran kuin normaalikokoinen norsu.

Sinivalaan ääni on kerrassaan häkellyttävä, noin 200 desibeliä. Festarikeikkojen maksimidesibelimäärä on noin 100 – 120 desibeliä. Keskimääräinen elinikä on 80 vuotta, mutta tähän mennessä vanhin yksilö on ollut 110-vuotias. Suomalaisten eliniänodote on tällä hetkellä siis suurin piirtein samaa luokkaa sinivalaan kanssa.

Naaras on hieman isompi kuin uros. Niiden pituus on noin 27 metriä, kun taas uroksilla 25 metriä. Pisimmät yksilöt ovat olleet jopa 33 metriä pitkiä. Suomessa liikennöivien yksinivelbussien pituus voi olla hieman yli 18 metriä.

Normaali uintinopeus on 2 – 10 kilometriä tunnissa, mutta pyrähdyksillä sinivalas saattaa tavoittaa jopa 37 kilometrin tuntinopeuden eli lähes virittämättömän mopon maksiminopeuden, mikä on 45 kilometriä tunnissa.

Tällä hetkellä sinivalaita on 8000 – 14 000 yksilöä, mikä on murto-osa sen alkuperäisestä kannasta eli 350 000 yksilöstä. Onneksemme kanta on kuitenkin hieman kasvanut vuodesta 1964, jolloin sinivalas rauhoitettiin. Tuolloin sinivalaita oli vain 6000 yksilöä.

Lähde: Tunturisusi.com