Siviili kuvasi London Bridgen terrori-iskun – kansalaisten urhea toiminta säästi monen hengen
Viime perjantaina London Bridgellä sattunut terrori-isku tappoi kaksi ihmistä ja vahingoitti useampia ihmisiä.
Brittien poliisi ampui hyökkääjä, Usman Khanin, 28, kuoliaaksi iskun jälkeen. Ohikulkijat olivat toimineet tilanteessa sankarillisesti, sillä he olivat pysäyttäneet Usmanin kaatamalla hänet maahan odottamaan virkavallan saapumista. Siviilien rohkean toiminnan ansiosta useampi ihminen ei saanut surmaansa.
Brittien pääministeri totesi, että hyökkäyksen toteuttajat ja suunnittelijat tullaan ”jahtaamaan kiinni ja saattamaan oikeuden eteen”. Lontoo on viikonlopun ajan ollut valppaana ja ylimääräisiä poliisiyksiköitä on lähetetty vartioimaan Englannin pääkaupungin katuja.
Tämä hyökkääjästä tiedetään
Usman Khan oli 28-vuotias mies, joka pääsi ehdonalaiseen joulukuussa 2018. Hänet oltiin tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen terrori-iskujen suunnittelemisesta ja rahoittamisesta.
Usman tunnusti syyllisyytensä vuonna 2012, jolloin hän myönsi suunnitelleensa ja keränneensä rahaa terrorismin harjoittamista varten. Tuomari kuvaili tuolloin Usmania ”vakavaksi pitkän ajan uhaksi” ja varoitti ihmisiä, että hän saattaisi olla uhka yhteiskunnalle.
Usman kävi viranomaisten raporttien mukaan säännöllisissä kontrolleissa, joka oli osa vankilan kotouttamisohjelmaa.
Alla siviilin kuvaama video, jossa kansalaisten urhea toiminta korostuu.
Näin vaarallista rikollista ei tulisi mielestäni päästää pois siviilien keskuuteen vain muutaman vuoden jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä koskaan tee tätä mokaa, jos lennät lapsen kanssa – saat muiden matkustajien vihat päällesi
- Haluatko matkustaa ilmaiseksi? Kokeile näitä 4 niksiä
- Hotellisiivooja paljastaa: Älä koskaan käytä tätä asiaa hotellihuoneessa
- Supertähtien suosikkilomakohteet – täällä voit törmätä megaluokan julkkiksiin!
- Uusi varoitus: Älä enää matkusta näihin suosikkikohteisiin!
- Yllättävä muutos näkyy nyt suomalaisten matkailussa – Näiden kohteiden suosio romahti
- Nämä 8 suomalaista tapaa saavat ulkomaiset turistit hämilleen
- Näitä ei kannata ostaa lentokentältä – 10 asiaa, joista maksat helposti liikaa
- Pakkaaminen helpottuu näillä vinkeillä – 10 nerokasta niksiä, joilla säästät tilaa ja hermoja
- Uniasiantuntijan vinkki: Näin vältät jetlagin pitkän lennon jälkeen