Legendaarinen Eye Of The Tiger -kappale kuulostaa mahtipontiselta myös ”rallisuomen” kanssa.

Eye Of The Tiger soi kuntosaleilla, automatkoilla ja juhlissa, vaikka kyseisen kappaleen julkaisemisesta on kulunut jo useita kymmeniä vuosia. Alunperin Rocky-elokuvien tunnariksi sävelletty biisi tuo mukavasti energiaa ja motivaatiota juuri silloin, kun voimat alkavat olla lopussa.

Suomalainen versio ei ole lainkaan hassumpi

Komealla rallienglannilla laulettu Eye of The Tiger on tuttu juttu karaokebaareissa, erityisesti vain muutama tunti ennen pilkkua. Suomalaismiehet ja naiset ovat koko illan keränneet rohkeutta paikallisessa kuppilassa ja lopulta he uskaltavat esittää tämän mahtipontisen kappaleen.

Varoitus: videon kuunteleminen saattaa aiheuttaa lievän trauman ja pilata alkuperäisen kappaleen ikiajoiksi.

Jaa video ystävällesi, joka puhuu ja laulaa rallienglannilla.