Suomi paras muttei onnellisin

Muutama vuosi sitten Suomi oli Newsweekin mukaan maailman paras maa. Parhaus ei tuo onnea: OECD:n tutkimuksessa Suomi ei mahdu maailman kymmenen onnellisimman maan joukkoon.
OECD listasi yli 30 maata esimerkiksi tulotason, terveyden, turvallisuuden ja asuinolosuhteiden perusteella. Onnellisimmaksi listalla asettui Australia, jota kehuttiin erityisesti asukkaiden hyvinvoinnin osalta. Työttömyys Australiassa on OECD:n keskiarvon alapuolella ja elinikäodote keskiarvon yläpuolella. Myöskään maailmanlaajuinen talouskriisi ei ole heiluttanut Australiaa suuresti: maa jatkaa kasvukäyrällä kolmatta vuosikymmentä. Suomen sijoitus OECD:n listalla on 12:s. Sija on puolivälin paremmalla puolella, mutta ikävästi kaikki Pohjoismaat jättivät Suomen taakseen. Ruotsi on listalla toisena, Norja neljäntenä, Tanska seitsemäntenä ja Islantikin yhdeksäntenä. Varsinaisia yllättäjiä listalla ei sikäli ole, että kärkikymmenikkö on esiintynyt erilaisissa vertailuissa jatkuvasti korkeilla sijoituksilla. Tavallisesti niiden joukossa on ollut myös Suomi, mutta tällä kertaa olemme “vain” eurooppalaista keskitasoa – maailman paras maa, mutta ei onnellisin. Lähde: BBCLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan