Sveitsi ei ole ollut sodassa pitkään, pitkään aikaan — viimeksi käyty sota oli itse asiassa Napoleonia vastaan.

Sveitsi sijaitsee keskellä Eurooppaa, mutta miksi se on saanut olla täysin rauhassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana?

Sveitsi on äärimmäisen neutraali maa ja Alpit tekevät sen valloittamisesta vaikeaa. Tässä ei ole kuitenkaan vielä kaikki — Sveitsi on sotilaallisesti vahvasti varustautunut maa ja se pystyy saamaan 200 000 tuhatta sotilasta liikkeelle vain 72 tunnin aikana! Sveitsissä vallitsee Suomen tavoin pakollinen asevelvollisuus.

Yllätykset eivät lopu vielä tähän… Alpit, vuoret ja kukkulat ovat täynnä linnakkeita, bunkkereita, konekivääripesäkkeitä. Tukikohdat on naamioitu niin, että ne näyttävät tavallisilta taloilta, mökeiltä tai jopa kivenmurikoilta.

Sodan syttyessä Sveitsin armeija siirtyy vuorille, josta se pystyy puolustamaan maataan tehokkaasti. On vaikea kuvitella maata, joka haluaisi riskeerata valtavan määrän miehiä valloittaakseen pienen Sveitsin.

Voit katsoa videon alapuolelta: