Tältä hukkumaisillaan oleva ihminen oikeasti näyttää – jaa kavereillesi!
Kesä on iloista aikaa, mutta ei hukkumatilastoissa. Tänäkin kesänä valitettavan moni menettää henkensä hukkumalla.
Moni hukkumatapaus voitaisiin välttää, kun ihmiset tunnistaisivat paremmin, miltä hukkumaisillaan oleva ihminen näyttää. Ihmiset saattavat kiinnittää huomiota outoon käytökseen, mutta jäävät odottamaan avunhuutoa. Moni saattaa pitää nolona ajatusta siitä, että menisi auttamaan, vaikka avulle ei olisikaan tarvetta. Monissa lasten hukkumatapauksissa vanhemmat ovat olleet ihan lähettyvillä, mutta eivät ole ehtineet auttaa, koska eivät osanneet tunnistaa lapsensa olevan hädässä, ennen kuin oli liian myöhäistä. Hukkumaisillaan oleva ihminen ei pysty huutamaan apua, eikä vilkuttamaan käsillään. Hänen suunsa on vedenpinnan yläpuolella vain pienen hetken ja sen ajan hukkumaisillaan oleva yrittää hengittää, eikä aikaa riitä avun huutamiseen. Kun ihminen on hukkumaisillaan, peliaikaa on enää 20-60 sekuntia. Katso miltä hukkumaisillaan oleva ihminen näyttää: httpvh://www.youtube.com/watch?v=9fyvtNewabM Katso myös tämä uutisjuttu oikeasta tapauksesta, jossa ihminen on hukkumaisillaan, mutta onneksi hengenpelastaja ehtii apuun. httpvh://www.youtube.com/watch?v=X1mVcSUttX4 Jaa tämä juttu ystävillesi ja ole mukana pienentämässä tämän kesän murheellisia hukkumatilastoja!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mies jakoi ulkonäkövinkkejä sanomalehdessä – metelihän siitä syntyi
- Feissarimokat: Päivin mielestä Petteri on taatanan söpö
- Feissarimokat: Mies väittää tehneensä kotityöt – vaimo saattaa kuitenkin saada ikävän yllätyksen
- Feissarimokat: Teinit häiritsevät nakuilua – mitä tehdä?
- Feissarimokat: Moottoroiduista pöksyistä vihdoin apua siivoukseen!
- Feissarimokat: Tee pepustasi älykkäämpi!
- Feissarimokat: Ilmainen toimitus koko Euroopan Yhdysvaltoihin
- Feissarimokat: Pizzeria teki jättimokan somessa
- Darwin pudotti makkaransa – sen jälkeinen reaktio naurattaa facessa
- Feissarimokat: Missäpäin makaroonit kasvavat?
- Feissarimokat: Tee pepustasi älykkäämpi!
- Feissarimokat: Teinit häiritsevät nakuilua – mitä tehdä?
- Feissarimokat: Moottoroiduista pöksyistä vihdoin apua siivoukseen!
- Feissarimokat: Mies väittää tehneensä kotityöt – vaimo saattaa kuitenkin saada ikävän yllätyksen
- Feissarimokat: Päivin mielestä Petteri on taatanan söpö