Tältä näyttää, kun juna on kirjaimellisesti täpötäynnä – video leviää netissä
Täynnä oleva juna on käsite, jonka merkitys vaihtelee valtavasti riippuen siitä missä päin maailmaa liikutaan.
Suomessa juna on ”melkein täynnä” siinä vaiheessa, kun jokaisella penkkirivillä istuu yksi ihminen, jonka seurauksena enää ei ole mahdollisuutta saada itselleen omaa ja rauhallista penkkiriviä. Suomessa juna on aivan täynnä silloin, kun kaikki paikat ovat varattuja ja osa ihmisistä joutuu jopa seisomaan, ai miten kamalaa! Vai onko sittenkään…?
Tiheään asutussa Bangladeshissa juna on ”melkein täynnä” siinä vaiheessa, kun ovista ei fyysisesti pysty tunkemaan ainuttakaan ihmistä sisäpuolelle (kulkuneuvo vastaa tässä vaiheessa sardiinipurkkia). MUTTA ei hätää, sillä junan katolla on vielä valtavasti tilaa ja ihmiset voivat ihan hyvin asettua myös päällekkäin. Ja jos katolla ei ole tilaa, niin junan seinustalla voi roikkua mikäli saa otteen jostain kiinteästä.
Voin sanoa, että klaustrofobiasta kärsivät ihmiset eivät haluaisi matkustaa joka päivä töihin Bangladeshin ruuhkajunalla.
Katso video alapuolelta!
Jaa video Facebookissa ja ehkä tämä antaa pientä perspektiiviä ihmisille. :)
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?