Tältä näyttää, kun kuljettaja nukahtaa rattiin – kamala tilanne tallentui videolle
Rattiin nukahtaminen on yksi pahimmista asioista, joita voi tapahtua liikenteessä.
Pitkillä automatkoilla tulisi aina kiinnittää huomiota erityisesti kuljettajan vireystilaan. Jos autossa on paljon muita henkilöitä, jotka vetävät sikeitä niin väsymys tarttuu helposti myös kuljettajaan. Pelkääjän paikalle olisikin hyvä saada ihminen, joka valvoo yhdessä kuljettajan kanssa, jottei kuljettajan huomio pääse herpaantumaan.
Tässä tapauksessa selvästi väsynyt mies ei pysähtynyt lepäämään, vaikka hän oli nukahtamaisillaan ja tilanne kostautui välittömästi. Autossa ollut kaksikko ei ollut pitänyt huolta siitä, että molemmat olisivat olleet ajon aikana hereillä. Tätä tilannetta ei oli nimittäin varmasti sattunut, jos vieressä nukkunut mies olisi ollut hereillä.
Videolta käy ilmi kuinka kuljettajan väsymys alkaa painaa ja haukotukset johtavat lopulta siihen, että hän nukahtaa rattiin. Tämän jälkeen auto suistuu hetkeksi pois tieltä, mutta kuljettaja herää onneksi viime hetkellä ja saa korjattua ajoneuvon takaisin tien päälle.
Erikoisinta tässä tilanteessa on se, että rattiin nukahtanut henkilö syyttää toista liikenteessä ollutta autoilijaa vaaratilanteen aiheuttamisesta.
Voit katsoa videon alapuolelta!
Olipas kuumottava tilanne ja kuljettaja ei kyllä syyttää virheestään ketään muuta!
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?