Tämä asia voi vaikuttaa hedelmällisyyteesi
Yökyöpelit, huomio!
Altistuminen valolle öisin voi sekoittaa sisäisen kellosi ja täten vaikeuttaa laadukkaan unen saamista ja jopa sotkea laihdutusyrityksiä. Nyt tutkijat ovat Women’s Healthin mukaan sanoneet, että se voi vaikuttaa myös hedelmällisyyteesi.
Fertility and Sterility -lehdessä julkaistiin arvio aiemmista tutkimuksista, joiden perusteella tutkijat tekivät päätelmän, että säännöllinen öinen keinovalo tai hetkittäiset valohäiriöt nukkumisen aikana voivat vääristää sisäistä kelloasi, vaikeuttaa raskaaksi tulemista tai jopa vaikuttaa sikiön kehitykseen, jos olet raskaana.
Women’s Healthin mukaan tämä johtuu melatoniinista, jota aivot normaalisti tuottaa pimeän tultua ja se auttaa nukahtamaan ja nukkumaan kehon tarvitseman ajan. Melatoniinia syntyy myös synnytyskanavassa ja se vaikuttaa suojaavasti munasoluihin ja estää vapaiden radikaalien vahinkoja, etenkin ovulaation aikana, jolloin tutkijoiden mukaan munasolut ovat haavoittuvaisimmillaan.
Melatoniinin tuotannon tukahduttaminen raskauden aikana voi vahingoittaa sikiötä. Tutkijoiden mukaan se voi mahdollisesti laukaista ongelmia vauvan biologisen kellon kehityksessä ja vaikuttaa terveysongelmiin kautta linjan.
Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että mitä enemmän valolle altistuu öisin, kun keho koettaa rauhoittua nukkumaan, sitä enemmän melatoniinin tuotanto vähenee ja todennäköisyys hedelmöitykselle vähenee ja sikiön terveys on uhattuna.
Women’s Healthin mukaan hedelmöitystä toivovien tai jo odottavien naisten pitäisi varmistaa, että keho tuottaa optimimäärät melatoniinia pitäen yllä säännöllisen valo-pimeä-ympäristön. Eli siis välttää valohäiriöitä lähellä nukkumaanmenoaikaa tai kun koettaa nukkua – tämä onnistuu pitämällä älylaitteet pois sängyn läheltä, sulkemalla televisio ja muut valoa päästävät ruudut sekä varmistamalla, että katuvalot eivät pääse häiritsemään unta.
Lähde: Women’s Health
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Nämä tilanteen eivät voisi muuttua enää tästä pahemmaksi — 19 valokuvaa
- Tavalliset nappikuulokkeet meinasivat viedä nuoren pojan hengen: kuvat eivät sovi herkimmille
- Vitsi: Vaimo paistaa kananmunia – yhtäkkiä aviomies saapuu keittiöön ja huutaa paniikissa
- Mies heittää jokeen ämpärillisen vettä: seuraavaksi koko veden pinta alkaa velloa
- Unohda selkäkivut: luonnollinen keino auttaa ihmisiä jopa 95% tehokkuudella
- Tällä naisella on monien miesten mielestä täydellinen etuvarustus: 10 kuvaa
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa
- Hiekkarannalta löytyi 130 vuotta vanha lasipullo, jonka sisällä oli kirje – katso mitä siihen oltiin kirjoitettu
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- Feissarimokat: mies on huolestunut siitä miten aurinkopanelit vaikuttavat auringon toimintaan
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Feissarimokat: nainen haluaa lähteä matkalle – miehen mielestä hän ei ansainnut sitä
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”