Tässä kuvia entisestä lapsinäyttelijästä – metamfetamiinin vaikutus on karmivaa katsottavaa
Shaun Weiss näytteli nuorena jääkiekkomaalivahti Greg Goldbergia ”The Mighty Ducks” -elokuvissa. Poliisi pidätti Shaunin hetki sitten murtovarkauden yhteydessä, metamfetamiinin vaikutuksen alaisena.
41-vuotias näyttelijä pidätettiin Marysvillessä, Kaliforniassa. Poliisi oli löysi Shaunin auton sisältä paikallisen asukkaan autotallista kello 7:00 sunnuntaiaamuna.
Talon omistaja oli soittanut poliisit löydettyään ”tuntemattoman miehen hänen autotallinsa sisältä.”
Poliisin mukaan Shaun oli päässyt auton sisälle ikkunan kautta. Poliisi poisti miehen autosta pidätyksen aikana ja vei hänet huostaan.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen mies on joutunut ongelmiin
Vuonna 2018, Weiss käyttäytyi epäasiallisesti julkisella paikalla ja hänet pidätettiin Orovillessä, Kaliforniassa.
Weiss näytteli kaikissa Disneyn ”Mighty Ducks” -komedioissa, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1992. Weiss näytteli nuorena myös lukuisissa muissa elokuvissa.
Tänä päivänä Shaun on kuitenkin surullisen heikossa kunnossa ja hän ei todellakaan näytä 41-vuotiaalta. Metamfetamiinin vaikutukset korostuvat tässä tarinassa karmivan hyvin.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan