Tästä syystä sinun ei tulisi koskaan jättää vesipulloja autoon kuuman kesäpäivän aikana
Idaholainen sähköyhtiö haluaa varoittaa autoilijoita potentiaalisesta riskistä.
Palomiehet haluavat varoittaa ihmisiä harmittoman oloisesta vaarasta – se tulisi ottaa kuitenkin vakavasti. Kesällä on erityisen tärkeää pitää huolta nesteytyksestä, jotta kehosi ei pääse kuivumaan. (Tarkoitan tällä lähinnä puhdasta juomavettä, enkä olutta) Moni ottaa automatkoille vesipulloja, jotta turhia pysähdyksiä tulisi mahdollisimman vähän. Moni päätyy myös jättämään puoliksi juodun vesipullon autoon. Nyt Yhdysvaltain osavaltiosta Iahosta peräisin oleva sähköyhtiö haluaa varoittaa muita. Autoon jätetyt vesipullot voivat alkaa nimittäin palamaan autossa kuuman kesäpäivän aikana.
Sähköyhtiöllä on video, jonka avulla he todistavat olemassa olevan vaaran.
Näin tapahtui melkein Dioni Amuchastegulle, joka on yksi sähköyhtiön työntekijöistä. – Söin aikaisen lounaan ja istuin kuorma-autossa, kun huomasin savua. Auringonvalo osui suoraan vesipulloon, joka kuumensi istuimen niin kuumaksi että se meinasi sytyttää auton palamaan. Sähköyhtiö kertoo että läpinäkyvä vesipullo voi keskittää auringonsäteet ja aiheuttaa samankaltaisen ilmiön kuin suurennuslasi. Jos olet joskus yrittänyt sytyttää paperia suurennuslasilla niin tiedot mistä me puhumme! Sähköyhtiö haluaakin varoittaa ihmisiä, jotka saattavat jättää tarkoituksella tai unohtaa vesipulloja autoon. Oheisella videolla näytetään, kuinka vesipullo voi sytyttää auton palamaan. Tiesitkö tätä? Jaa uutinen Facebookissa ettei kenellekään satu ikävää vahinkoa!LUE MYÖS:
- Kreikan lomailijoille uusi yllätys – näistä aivan tavallisista asioista voi tulla rannalla kallis lasku
- Hotellihinnat hirvittävät? Tässä yllättävä ilmainen yöpaikka, jota moni ei tule ajatelleeksi
- Lomalle lähdössä? Tämä uskottava huijaus voi tyhjentää tilisi ennen matkaa
- Monesta lomamajoituksesta puuttuu tärkeä varuste – voi olla hengenvaarallista
- Turisti nappasi rannalta matkamuiston – edessä voi olla jopa 12 000 euron lasku
- Maailman passit laitettiin taas paremmuusjärjestykseen: Näin sijoittui Suomi
- Turistit saavat italialaiset raivon partaalle – tästä ruokatoiveesta saat vihat päällesi
- Tämä halpa niksi voi pelastaa pitkän automatkan – tarvitset vain pakastepussin
- Tämä voi tuoda laivamatkaan yllättävän lisälaskun – kymppi kilahtaa maksuun jo satamassa
- Tämä on Euroopan halvin rantakohde – kahvi maksaa vain 1,5 euroa
- Turistit saavat italialaiset raivon partaalle – tästä ruokatoiveesta saat vihat päällesi
- Maailman passit laitettiin taas paremmuusjärjestykseen: Näin sijoittui Suomi
- Hotellihinnat hirvittävät? Tässä yllättävä ilmainen yöpaikka, jota moni ei tule ajatelleeksi
- Turisti nappasi rannalta matkamuiston – edessä voi olla jopa 12 000 euron lasku